Järjestäjä tyrmää väitteet vesipuisto Serenan seksi-akteista: Mahdotonta

Tapahtumajärjestäjä tyrmää väitteet siitä, että vesipuisto Serenan öisissä allasjuhlissa olisi harrastettu seksiä.

YleX:n uutisen mukaan vesipuiston altaista olisi löytynyt lukuisia kondomeja viikonloppuna järjestetyn Pacifique-tapahtuman jäljiltä. Uutisen mukaan kondomeista kertoi tapahtuman tiedottaja Jere Leskinen.

Leskinen kieltää kuitenkin antaneensa YleX:lle lausuntoa altaasta löytyneistä kondomeista.

- Tässä on tapahtunut nyt joku väärinkäsitys tai väärinymmärrys, hän toteaa MTV3 Uutisille.

Tapahtuman tiedotteessa todetaan, että tarinat altaasta löytyneistä kondomeista ovat urbaanilegendoja, joita kerrotaan vuodesta toiseen.

Järjestäjien mukaan seksin harrastaminen tapahtumassa on käytännössä katsoen mahdotonta, sillä vesipuistoa valvoo tapahtuman aikana yli 80 järjestyksenvalvojaa.

Yleisön turvallisuuden vuoksi vesipuiston pimeät tai rauhallisimmat paikat ovat kaikkein tarkimmin vartioituja. Myös miesten ja naisten saunoissa on tapahtuman aikana järjestyksenvalvoja.

Järjestäjä toteaakin, että mikäli seksiä yrittäisi tapahtuman aikana harrastaa, johtaisi tämä välittömään poistamiseen vesipuistosta.

– Pacifiquessa on kävijämäärään nähden harvinaisen vähän järjestyshäiriöitä, tänäkin vuonna vain muutama.

Lue myös:

    Uusimmat