Jari Sillanpään tulot nousuun - riesana kovat veromätkyt

Jari Sillanpää
Jari Sillanpää
Julkaistu 01.11.2013 08:49(Päivitetty 01.11.2013 12:39)

Laulaja Jari Sillanpää tienasi mukavasti vuonna 2012. Mies paljastaa MTV3.fille, että hänen Bridgehead Productions firmallaan oli ennätysmäinen tilinpäätösvuosi.

Iskelmätähti Jari Sillanpään yrityksellä menee paremmin kuin hyvin. Vuonna 2011 oman Bridgehead Productions -firmansa nimissä itsekin keikkaileva laulaja tienasi ansiotuloja 21 231 euroa ja pääomatuloja 18 138 euroa, mistä hän pulitti 4761 euroa mätkyjä. Tuolloin miehen tulot olivat romahtaneet edellisvuodesta liki 60 000 euroa.

Tänä vuonna on kuitenkin toisin, sillä romahduksen sijaan Sillanpään tulot ovat ponkaisseet huimaan nousuun. Vuoden 2012 julkisten verotietojen mukaan Sillanpään tulot ovat kohonneet roimasti, ja viime vuonna kansansuosikin tilille ropisi 56 973 euroa. Toisaalta myös mätkyjä kertyi miehelle huima summa, 33 845 euron edestä.

Sillanpää nähtiin vuonna 2012 ruudussa suositussa Vain elämää -ohjelmassa, mikä poiki lisäksi levyn ja live-esiintymisiä. Huiman tulonousun taustalla onkin Sillanpään suosion kasvu, mikä näkyy piikkinä miehen firman tileillä.

– Meillä oli hyvä vuosi. Itse asiassa yritykseni kauden 2012–2013 tilinpäätös oli ennätys, eli hyvin potkii! Hyvin on ollut keikkaa ja konserttikiertueet ovat tuottaneet erinomaisesti, Sillanpää paljastaa MTV3.fille.

Vain elämää -ohjelmassa kansan huulille nousi muun muassa Sillanpään versio Cheekin Liekeissä-kappaleesta. Tästä sikisi sittemmin Liekeissä-niminen kiertue, joka halkoo Suomea tänä syksynä. Lupaavasti alkanut kiertue enteilee hyvää tulosta laulajan firmalle jatkossakin.

– Kiertue alkoi loppuunmyydyillä keikoilla Turussa ja Tampereella, se on oikein mahtava projekti. Liekeissä on jo melkein yhtä suosittu kun kappale kuin Satulinna, Sillanpää hehkuttaa.

Lue myös:

Näin tienasivat rokkikukot - Lauri Ylönen jyrää edelleen tuloillaan!

Laura Birn ja Pamela Tola - näin näyttelijäkaunottaret tienasivat rooleillaan

Vesa-Matti Loirin tulot nousivat taas: Juhlavuosi näkyy

Sami Hedbergin jättitulot kasvoivat entisestään!

Putous-kaunottaret Krista ja Iina rikastuivat entisestään

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Verot