Jari-Matti Latvala tärveli täysin kisansa Sardiniassa – Toyotan iso pomo: ”Hän sanoi minulle tuovansa ensi kerralla hyvän tuloksen”

Latvala kaatoi autonsa kyljelleen 1:48
Pääkuvan videolla kuvaa Jari-Matti Latvalan auton kaatamisesta.

Toyotan WRC-tallin viikonloppu Italian Sardiniassa ei mennyt suunnitelmien mukaan.

Jari-Matti Latvalan ja kuten koko Toyotan WRC-tallin viikonloppu oli vaikea.

Latvala aloitti rallin vahvasti ja taisteli perjantaina rallin voitosta, mutta sortui ajovirheeseen ja kaatoi autonsa, jonka takia hän menetti paljon aikaa.

Saman päivän aikana hänelle tuli keskeytys päivän viimeisellä erikoiskokeella ohjausvian vuoksi. Latvala on kuljettajien MM-pisteissä vasta sijalla 10, kun kaudesta on ajettu kahdeksan kilpailua.

– Jari-Matti sanoi minulle tuovansa ensi kerralla hyvän tuloksen. Uskon todella, että hänen tuurinsa vielä kääntyy, Toyotan pääjohtaja Akio Toyoda totesi tallin tiedotteessa.

Latvalan epäonnen lisäksi tallin ykköskuljettajalle Ott Tänakille sattui paha ajovirhe. Virolaiskuljettaja törmäsi aitaan rallin viimeisellä erikoiskokeella, jonka takia aikaa tuhlaantui lähes puolitoista minuuttia.

Ajovirheen takia Tänak putosi toiselta sijalta viidenneksi.

– Sardinian loppu oli sydäntä särkevää. Kadotin sanani, kun näin heidän autonsa hidastavan viimeisellä pätkällä. Mutta luulen, että pettymys on isompi heille, kuin kenellekään muulle, Toyoda harmitteli. 

 

Lue myös:

    Uusimmat