Japanin anime-piirrosfilmit ja manga-sarjakuva ovat nousseet suurmenestykseksi kautta maailman, myös Suomessa. Animen vetovoimaa testaa nyt suuranimaatio Liikkuva linna (Howl's Moving Castle).
Yli 14 miljoonaa katsojaa Japanissa kerännyt Liikkuva linna saapuu kesällä Yhdysvaltain markkinoille ja syksyllä Suomeen. Englanninkielisen dubbauksen päätähtinä kuullaan Lauren Bacallia sekä kesällä ensi-iltansa saavan Batman-elokuvan päätähteä Christian Balea.
Liikkuva linna on Japanin elokuvahistorian toiseksi menestynein filmi. Piirrosleffan ohjasi Hayao Miyazaki, joka pitää nimissään myös listan ykkössijaa animehitillään Henkien kätkemä.
Miyazakin tuore elokuva osoittaa, miten teemat kiertävät filmimaailmaa. Liikkuva linna pohjautuu brittiläisen kirjailijan Diana Wynne Jonesin fantasiaromaaniin. Tarinan päähenkilö on 18-vuotias Sophie, jonka noita muuttaa vanhaksi naiseksi.
Liikkuvan linnan tuo syksyllä Suomeen Cinema Mondo. Filmin ensi-ilta on Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla 21. lokakuuta. Elokuva nähdään meillä sekä alkuperäisenä versiona että Pekka Lehtosaaren ohjauksessa suomeksi dubattuna.
(MTV3-STT-AFP)