Janne Kataja julkaisi karmaisevia kuvia hometalostaan – katso

Radio Novan Aamun Radion juontaja Janne Kataja on julkaissut blogissaan kuvia, jotka paljastavat karun totuuden miehen surullisenkuuluisasta hometalosta.

Blogissaan Janne kertoo hometalo-saagan vaiheista ja julkaisee myös kuvia homeisesta talosta. MTV3.fin Viihdeuutiset tavoitti Jannen kommentoimaan kuvien julkaisua.

– Hometaloni on herättänyt paljon keskustelua, joten kuvien perusteella ihmiset näkevät, mikä on totuus. En siis hae sääliä tai säälipisteitä kuvilla. Kyseessä on vakava ongelma ja haluan tuoda sen esiin, ettei muille käy näin, Kataja kommentoi MTV3.fin Viihdeuutisille.

Mistä oikein on kyse?

Katajan ja hänen vaimonsa Riihimäeltä ostaman hometalon vaiheita on seurattu julkisuudessa tarkasti. Janne Katajan hometalohelvetti sai alkunsa helmikuussa 2010, kun Kataja myi kaksi vuotta aiemmin ostamansa talon hyvälle ystävälleen. Ystävä teki kuntotarkastuksen, josta selvisi, että talossa on pahoja kosteus- ja homeongelmia. Kaupat purettiin lokakuussa 2010.

Janne Kataja oli ostanut talon vaimonsa Ullan kanssa 200 000 eurolla. Katajat vaativat kauppojen purkamista. Vaatimuksiin kuului myös myyntihinnan takaisinmaksu korkoineen. Asunnon myyneeltä henkilöltä vaadittiin myös kuntotarkastuskulujen korvaamista, mutta toisin kävi.

Riihimäen käräjäoikeuden kesäkuun alussa antaman päätöksen mukaan Katajat olivat laiminlyöneet tarkastusvelvollisuutensa. Kataja on valittanut hometalokiistan käräjäpäätöksestä hovioikeuteen.

JANNE KATAJA RADIO NOVAN AAMUN RADIOSSA arkisin klo 06-10.

Kuvat: Raxat.fi

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat