Jamaikan kelkkajengi mukaan Sotshiin – "En saanut unta illalla"

Jamaikan kelkkajoukkue Naganon olympialaisissa vuonna 1998.
Jamaikan kelkkajoukkue Naganon olympialaisissa vuonna 1998.Getty
Julkaistu 20.01.2014 22:19(Päivitetty 20.01.2014 23:08)

MTV SPORT - AFP

Jamaikan kelkkailukaksikko Winston Watts ja Marvin Dixon saivat maanantaina loistavia uutisia, kun Kansainvälinen kelkkailu- ja skeletonliitto vahvisti kaksikon kisaedustuksen Sotshissa.

- Tämä merkitsee minulle erittäin paljon, Watts kertoi BBC:lle.

- En saanut unta illalla, kun odotin uutisia. Minulla oli vahva tunne, että pääsemme mukaan, mutta eihän sitä ikinä tiedä.

Tulosten valossa pari oli jo aikaisemmin edustuskelpoinen, mutta Olympikomitean piti vielä päättää tarkka osallistujamaiden määrä. Myös joukkueen matkakassasta puuttui rahaa. Watts on käyttänyt 100 000 puntaa (121 000 euroa) omia varojaan kisamatkan varmistamiseksi.

- Tämä merkitsee todella paljon Jamaikalle. Olemme dominoineet kesäurheilussa ja nyt pääsemme mukaan talviolympialaisiin, Watts iloitsi.

Jamaika on mukana talviolympialaisissa kuudetta kertaa. Ensimmäisen kerran maan kelkkailujoukkue oli mukana Calgaryssä vuonna 1988, mikä toimi inspiraationa elokuvalle Kelkkajengi (Cool Runnings). Jamaikalla oli edustusta kelkkailussa myös vuosina 1992, 1994, 1998 ja 2002.

Tuoreimmat aiheesta

Olympialaiset