Jalohaikaroita Suomessa enemmän kuin koskaan – tänä vuonna tehty lähes 2 000 havaintoa

Suomen ensimmäinen jalohaikaraperhe paistattelee päivää Porvoossa 0:23
Suomen ensimmäinen jalohaikaraperhe paistatteli päivää Porvoossa elokuussa 2018.

Lajia on havaittu vuosittain 1990-luvun alkupuolelta lähtien.

Jalohaikaroita on nyt Suomessa enemmän kuin koskaan, kertoo BirdLife Suomi. Viimeisen kuukauden aikana havaintoja on kirjattu yli tuhat, joskin monet havainnot koskevat samoja lintuja.

Havaintoja on tehty etelästä aina Ouluun ja Joensuuhun saakka. Useassa paikassa on havaittu yli kymmenen linnun parvia, kun muutamia vuosia sitten havaittiin lähinnä yksittäisiä lintuja.

Lintu on kokonaan valkoinen ja lähes kurjen kokoinen. Samankokoinen harmaahaikara on pääosin harmaa ja selvästi tummempi.

Jalohaikara havaittiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1966. Vasta 1990-luvun alkupuolelta lähtien lajia on havaittu vuosittain.

Viime vuonna havaintoja kirjattiin yli 1 500. Tänä vuonna havaintoja on tähän mennessä ilmoitettu yli 1 900.

Jalohaikaran ensimmäinen pesintä varmistui viime vuonna Porvoossa. Harmaahaikaroiden parissa pesinyt pari sai neljä poikasta. Tältä vuodelta ei ole tiedossa jalohaikaran pesintöjä.

Jalohaikara on myös satunnaisesti talvehtinut Suomessa.

Lue myös:

    Uusimmat