Mainos

Jalkapallokentän kokoinen sademetsäalue häviää joka toinen sekunti

Jos kaikki kuluttaisivat uusiutuvia luonnonvaroja yhtä paljon kuin suomalaiset, pitäisi olla kolme maapalloa tuottamassa tarvitsemiamme luonnonvaroja.

WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo, että maapallojen luonnonvarojen ylikulutus kostautuu erityisesti etelän köyhille kehitysmaille.

– Me länsimaiset ihmiset kulutamme luonnonvarat, mutta monessa tapauksessa luonnonvarat tuotetaan kehitysmaissa. Tropiikin sademetsät vähenevät joka vuosi, kahdessa sekuntissa häviää jalkapallokentän kokoinen alue sademetsää, sanoo Luukkonen.

Pahimpia uusiutuvien luonnonvarojen tuhlareita ovat Yhdysvallat sekä Lähi-idän öljyntuottajavaltiot .

– Erityisesti öljyntuottajavaltioissa on äärimmäisen vähän uusiutuvia luonnonvaroja, joten he joutuvat tuomaan ne muualta, usein juuri kehitysmaista, sanoo Luukkonen.

Luonnonvarojen ylikulutus on näkynyt maapallolla jo pitkään muun muassa ilmastomuutoksena. Hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä kasvaa ja sitä kautta ilmasto lämpenee entistä kiihtyvämpään tahtiin. Maaperän köyhtyminen ja metsäalueiden pieneneminen hävittää perinteisiä elinkeinoja ja aiheuttaa ruoka- ja vesipulaa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.