Kansanedustaja Jaana Pelkonen pääsee ladulle 26. helmikuuta.
Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen on esittänyt sangen erikoisen haasteen valtaan astuvalle presidentille. Hän ehdotti julkisesti presidenttiehdokkaille pitkähköä liikuntatuokiota hiihdon merkeissä 26. helmikuuta. Perusteena häneltä löytyy se, että erityisesti nuorten liikkuminen huolestuttaa häntä. Presidentti kannustaisi esimerkillisellä toiminnallaan nuoria liikkumaan.
– Olen heittänyt haasteen ilmaan Finlandia-hiihdosta. Tuleva presidentti selviää jo sitä ennen, ja pääsisimme siitä sitten ladulle, hän kertoo suunnitelmistaan MTV3.fin Viihdeuutisille.
Pelkosen huimaan kuntotaistoon ei ole toistaiseksi tullut vastakaikua tulevan presidentin joukoista. Perinteinen Finlandia-hiihto on mitelty jo 38 kertaa, ja se onkin merkittävä osa suomalaista kansanperinnettä. Aiemmin presidenteistä ainoastaan urheilutaustainen Urho Kekkonen on hiihtänyt legendaarisen matkan.
– En ole vielä saanut keneltäkään presidenttiehdokkaista vastausta. Olen itse flunssassa toista viikkoa, mutta kyllä 20 kilometria jaksaa hiihtää ilman ennakkovalmisteluja. Olen hiihtänyt 20 kilometrin lenkin viime vuonna, ja sen jaksavat hiihtää lapsetkin. Siellähän saa hiihtää koko päivän, jos haluaa, Finlandia-hiihdon järjestelyihin osallistuva Pelkonen nauraa.
Jaanan hiihtohaasteesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
(MTV3)