Jaakko Ojaniemen toive kauden ensimmäisestä täydestä kymmenottelusta kariutui lauantaina Ranskan Arles'ssa jo ensimmäiseen lajiin. 26-vuotias ottelija loukkasi vasenta reittään moniottelujen GP-kilpailujen 100 metrillä ja keskeytti kilpailun.
- Urheilijan oma kommentti on se, että vamma tuntuu enemmän krampilta kuin kauhean rajulta repeämältä, Urheiluliiton moniottelujen lajikapteeni Jarkko Finni kertoi Arles'sta.
Yllättävä reisivamma tuli noin 40 metrin juoksun jälkeen, kiihdytysvaiheen lopussa. Vamman vakavuus selviää kotimaassa tehtävissä tutkimuksissa. Finnin ensi arvion mukaan Ojaniemelle tulee taukoa yhdestä kolmeen viikkoon, joten kauden tärkeimmät kisat eivät ole vaarassa.
- Otteluja pitäisi kuitenkin saada alle, Finni muistutti.
Ojaniemi tähyää Osakan MM-kilpailuihin, jotka kisataan elo-syyskuun vaihteessa. MM-valinnoissa A-tulosraja on 8000 pistettä ja B-raja 7700 pistettä. Ojaniemi ei ole vielä tällä kaudella saanut ottelutulosta, sillä toukokuun alussa Italian Desenzano del Gardassa hän keskeytti selkäkramppien takia kolmen lajin jälkeen.
Ojaniemi on otellut parhaimmillaan 8192 pistettä, joilla hän sijoittui viidenneksi vuoden 2002 EM-kisoissa Münchenissä. Sen jälkeen hän on ylittänyt joka vuosi 8000 pisteen rajan.
(MTV3-STT)
Lue myös:
Rinne ottelee seitsemäntenä Ranskassa
Kymmenottelija Ojaniemi reväytti reitensä Arles'ssa