Itä-Uudenmaan poliisi kertoo Vantaalla takseille suoritetusta valvontaoperaatiosta.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja Tikkurilassa toteutettiin viime keskiviikkona taksiliikenteen yhteisvalvonta, jossa mukana olivat Itä-Uudenmaan poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Verohallinto ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Poliisi tiedottaa, että yhteisvalvonnassa tarkastettiin yhteensä 45 taksia, joista peräti 27:ssä oli huomautettavaa. Seuraamuksia poliisi määräsi yhteensä 20.
Liikennevirhemaksuja kirjoitettiin 15 pääasiassa luvanhaltijan ja kuljettajan tietojen puuttumisesta sekä siitä, ettei taksiliikennelupa ollut mukana liikennettä harjoitettaessa. Viidelle taksille kirjoitettiin sakot muun muassa kuljettajien ajopäiväkirjan puuttumisen takia.
Poliisilla päävastuu taksiliikenteen valvonnasta
Poliisin mukaan monen viranomaisen yhteisvalvonta on tehokas tapa valvoa taksiliikennettä. Yhdellä pysäytyksellä jokainen mukana oleva viranomainen tarkastaa samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvia asioita.
– Valitettavan harva taksi, vain noin kolmasosa kaikista tarkastetuista, selvisi tarkastuksesta täysin ilman huomautuksia, poliisi kertoo.
Poliisin mukaan yhteistoiminta eri viranomaisten kanssa toimi valvonnassa hyvin.
Uusimmat
-
17:28
Todella ällöttävät patongit! Halloweenin helppo tarjoiluvinkki
-
17:15
Poptähti Demi Lovato yllätti lateksiasussa – näyttävät kuvat punaiselta matolta
-
17:03
MTV seuraa: SM-liigassa herkkunäytöksiä – tekeekö Kiekko-Espoo TV-ottelussa kovan tempun?
-
17:00
Uutuuskirja: Lähipiiri jäi ihmettelemään, mitä ihmettä Sanna Marinille tapahtui vuonna 2021?
-
16:54
Itämerellä kulkevalla öljytankkerilla tulipalo
-
16:46
Tappiot eivät horjuta Markku Kanervan asemaa Huuhkajissa – "Ei ole sellaista tarvetta"
-
16:12
Toyotan MM-rallikuski avautui kovasta kohtalostaan: "Olen ollut todella stressaantunut"
-
16:01
Presidentti Zelenskyi vierailee Berliinissä
-
16:01
Ensitreffit-parien yhteiselo ahdistaa Töllötuomareita – "En pysty enää katsomaan"
-
15:42
Poliisi löysi Helsingin Puhoksesta kahvilan, jossa pyöritettiin laajaa kokaiinikauppaa
-
15:35
Sonja Aiello tuomittiin pahoinpitelystä sakkoihin
-
15:33
MTV:n Mika Tommola tuomittiin pahoinpitelystä – sai sakkotuomion
-
15:30
Poliisi selvitti Ulvilan lapsikaappauksen motiivin – pakenivat lasten kanssa asuntoautolla Norjaan
-
15:20
Neljä keinoa suojata puhelin tietovarkauksilta
-
15:04
Poliisi epäilee kahta ukrainalaisnaista taposta Kainuussa – oikeus vangitsi kaksikon
-
15:03
Syyslomamatka ulkomaille? Helsinki-Vantaan ruuhkatiedot näkee jo kotona
-
14:53
Ex on Next: Kamppailu vaa'ankieliosavaltioista ja postiäänistä lähestyy kiehumispistettä
-
14:50
P. Diddyn oikeudenkäynti alkaa toukokuussa – musiikkimoguli pysyy vangittuna
-
14:47
Michelle ja Barack Obama julkaisivat rakkautta tihkuvan kuvan: "En olisi voinut pyytää parempaa puolisoa"
-
14:37
Kylian Mbappe kuvattiin Tukholman yössä – raivo repesi Ranskassa
-
Lataa lisää