Isinbajeva näytti epäilijöille - hyppäsi ME:n!

Jelena Isinbajeva tajuaa tehneensä ME:n. Kuva: Dominic Favre/EPA.
Jelena Isinbajeva tajuaa tehneensä ME:n. Kuva: Dominic Favre/EPA.EPA
Julkaistu 28.08.2009 22:35(Päivitetty 29.08.2009 19:56)

Seiväshyppääjä Jelena Isinbajeva nousi Berliinin MM-kisojen karvaasta pettymyksestä vajaassa viikossa ja näytti, että hänen aikakautensa lajin hallitsijana on kaikkea muuta kuin ohi.

Venäläinen ylitti perjantaina Zürichin Kultaisen liigan kisassa uuden maailmanennätyskorkeuden 506. ME on Isinbajevalle jo 27:s ulkoradoilla. Hän jatkaa viiden osakilpailun jälkeen Kultaisen liigan miljoonapotin tavoittelua, kun sarjaa on jäljellä vain ensiviikkoinen Brysselin kilpailu.

- Nyt ymmärrän, miksi hävisin Berliinissä: se tapahtui, jotta saatoin saavuttaa tämän uskomattoman tuloksen. Tämä on kuin unta, Isinbajeva hehkui kisan jälkeen.

- Monet luottivat minuun ja sanoivat,että murhetiminen on turhaa, sillä kuka tahansa voi hävitä yhden kilpailun, hän jatkoi.

Berliinin MM-kisoissa seiväshypyn ykkösnainen oli finaalin viimeinen jäätyään kolmella yrityksellä avauskorkeuteensa. Perjantaina ei voittajasta ollut mitään epäselvyyttä, sillä toiseksi taivuttanut Puolan Anna Rogowska jäi venäläisestä 30 senttiä.

Zürichin Kultainen liiga, naisten seiväshyppy:

1  Jelena Isinbajeva RUS  506 WR
2  Anna Rogowska     POL  476 
3  Fabiana Murer     BRA  471 
4  Silke Spiegelburg GER  461 
5  Monika Pyrek      POL  461 
6  Chelsea Johnson   USA  461 
7  Kate Dennison     GBR  441 
8  Stacy Dragila     USA  421 
   Nicole Büchler    SUI   - 

Isinbajevan ME-hyppy MTV3 Katsomossa:

Sumo video id

Zürichissa säväyttävä yleisurheiluilta - katso video MTV3 Katsomosta (Tulosruutu 29.8.2009)

Sumo video id

(MTV3-AFP)

Lue myös:
Keskisalo juoksi loistavan Suomen ennätyksen - katso video!
Bolt nauroi ivallisesti kilpakumppanilleen - katso video
Keskisalo: Jossiteltavaa ei jäänyt
Ruuskasen heitto irtosi kisan liian myöhään
Powell laittoi Boltin tiukille - katso video
Stewart tippui miljoonakisasta
Isinbajeva näytti epäilijöille - hyppäsi ME:n!
Thorkildsen kiskaisi hirmukaaren - Ruuskanen kauden parhaaseen - katso
Sanya Richards jatkaa ylivoimaisesti kultajahdissa
Kolme jatkaa miljoonapotin tavoittelua

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu