Isän ja adoptiotyttären koskettava tarina: Yli 20 perhettä antoi kieltävän vastauksen kotia etsineelle Down-vauvalle

BBC News uutisoi miehestä, joka haastaa monet isyyden stereotypiat: hän on homo, katolinen, sinkku – ja kaksi vuotta sitten hän adoptoi vastasyntyneen lapsen, jolla on Downin syndrooma.

Luca Trapanese, 41 oli aina halunnut isäksi. Unelma tuntui kuitenkin mahdottomalta, sillä Italiassa homoseksuaalien ja yksinhuoltajien on ollut todella vaikea saada adoptiolasta. 

Kaikki kuitenkin muuttui vuonna 2017. Luca sai puhelun adoptiotoimistosta, ja hänelle kerrottiin 13 päivää vanhasta Alba-nimisestä vauvasta, jolla on Downin oireyhtymä.

Alba tarvitsisi kodin, koska hänen äitinsä hylkäsi vauvan sairaalaan. Yli 20 perhettä oli ehtinyt jo kieltäytyä Alban adoptoimisesta. 

– Sanoin välittömästi kyllä, Luca kertoo.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä

Adoptiotoimisto teki poikkeuksen 

Luca on aina auttanut muita. Hänen paras ystävänsä Diego kuoli syöpään lapsena, ja Luca vietti jokaisen päivän ystävänsä vierellä. Luca auttoi myös napolilaisessa kirkossa kehitysvammaisia lapsia. 

Nyt Luca halusi adoptoida Alban, mutta se oli vaikeaa. Luca oli juuri eronnut kumppanistaan, ja adoptioprosessi oli haastava saada päätökseen yksin.

Adoptiotoimisto teki kuitenkin poikkeuksen Lucan kohdalla – niin Lucan kuin Albankin onneksi.

Luca tiesi heti ensi hetkestä lähtien, että Alba olisi hänen tyttärensä. Luca vei Alban vanhempiensa luo maalle, jotta he pystyivät rauhassa opettelemaan yhdessä elämistä.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.  

Nyt muutamaa vuotta myöhemmin heidän arkensa toimii kuten missä tahansa muussakin perheessä. 

Luca kertoo BBC:lle, että nyt jo kaksivuotias Alba on välillä aika itsepäinen. Hän rakastaa leikkimistä, laulamista ja tanssimista. 

"Tämä ei ole mitään muuta kuin meidän tarinamme"

Luca kirjoitti kirjan siitä, millaista on olla homoseksuaali yksinhuoltaja ja kehitysvammaisen lapsen isä. Kirjan nimi on Nata per te (Born for you), ja sitä on myyty yli 10 tuhatta kopiota Italiassa.

Luca on julkisuuden avulla kertonut kokemuksistaan esimerkiksi televisiossa.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

– Tämä ei ole mitään muuta kuin meidän tarinamme, Luca kertoo.

Hän haluaa kertoa elämästään etenkin niille, jotka ovat sitä mieltä, että homoseksuaalit eivät saisi adoptoida lapsia.

Lucan ja Alban yhteinen matka ei ole helpoin, mutta se on koskettava elämäntarina, joka rikkoo useita stereotypioita liittyen isyyteen, uskontoon ja perheeseen.

***

Down-teini Arttu vakuuttaa musiikkitietämyksellään 3:30
Oululaisella Artulla on Downin syndrooma. Videolla Arttu todistaa varsin kattavan tietämyksensä suomalaisista artisteista.
 

 

Lue myös:

    Uusimmat