IS: Ruumisauton kuljettajalle tuomio hautarauhan rikkomisesta – katseli vainajan rintoja

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut ruumisauton kuljettajan sakkoihin erikoisessa tapauksessa.

Ilta-Sanomat kertoo, että oikeus katsoo kuljettajan avanneen vainajan paketista nähdäkseen kuolleen naisen rinnat. Lisäksi mies oli oikeuden mukaan kuvannut vainajia ja puhunut siitä kavereilleen puhelimessa.

Mies kiistää lehden mukaan syytteet. Kuljettajan mielestä hänet yritettiin savustaa ulos työpaikalta työvuoroja koskevien riitojen vuoksi.

Kuljettaja myönsi lähettäneensä vainajista kuvia työkavereilleen Whatsapp-sovelluksella, mutta sanoi kuvien olleen mustaa työpaikkahuumoria.

Todistajina oikeudessa toimivat lähinnä muut hautausyrityksen työntekijät.
Oikeus otti huomioon, että työyhteisössä on ollut ristiriitaisuuksia.

Ilta-Sanomat kertoo, että miestä syytettiin myös vainajan näyttämisestä rautakaupassa töissä olleelle kaverilleen. Oikeus piti väitettä epäuskottavana.

Oikeuden mielestä mies puolestaan oli kertonut tyttöystävälleen yksityiskohtaisia tietoja eräästä vainajasta. Sen jälkeen hän oli katsonut oikeuslääketieteen laitoksella nuoren vainajan rintoja.

Oikeus tuomitsi kuljettajan maksamaan salassapitorikoksesta ja hautarauhan rikkomisesta 25 päiväsakkoa, joka tarkoittaa hänen tuloillaan 500 euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue myös:

    Uusimmat