IS: Pellet hyppäsivät miehen eteen Helsingissä – pelottelu kostautui

Kaksi pelleä yritti pelästyttää koiraa ulkoiluttanutta miestä viikonloppuna Helsingissä laihoin tuloksin, kertoo Ilta-Sanomat. 

Lehden mukaan Kallion kaupunginosassa kaksi, arvioiden mukaan 20-vuotiasta miestä, jotka olivat pukeutuneet klovneiksi hyppäsivät tarkoituksella aikuisen miehen eteen. Mies oli pelästynyt tilannetta ja puolustautunut. 

Poliisi vahvistaa lehdelle välikohtauksen tapahtuneen lauantaina illalla. 

– Koira näykkäisi toista kaveria ja mies tuuppasi toista, Helsingin poliisilaitoksen rikosylikomisario Heikki Sandberg kertoo lehdelle.  

Naamioituneet miehet pakenivat paikalta ja mies ilmoitti tapauksesta poliisille. Poliisi ei löytänyt tekijöitä. Asiasta on tehty rikosilmoitus, mutta poliisi lopetti tutkinnan, koska tekijöitä ei löytynyt. 

Poliisi on aikaisemmin varoittanut, että pelotteluilmiöstä voi tulla myös turhia vastailmiöitä, joissa pelottelijoita uhataan väkivallalla. 

Lue myös:

    Uusimmat