IS: Matti Nykänen kärsii kovista kivuista – uusi leikkaus edessä

Mäkilegenda Matti Nykänen joutuu uuteen leikkaukseen kyynärpäänsä takia, kertoo Ilta-Sanomat.

Entinen mäkikotka Matti Nykänen joutui hätäleikkaukseen huhtikuussa Kanarian saarilla loukattuaan kyynärpäänsä kaatuessaan asfalttiin. Nykänen kertoo nyt Ilta-Sanomille, että operaatiossa on paljastunut hoitovirhe.

– Hoitovirheen vuoksi kädessäni on ollut armottomia kipuja jo puolitoista kuukautta. Eikä ihme, sillä kyynärpääni on edelleen irtipoikki, mitään luutumista ei ole tapahtunut, Matti manaa.

Nykänen kertoo joutuneensa syömään leikkauksen jälkeen yhä kovempia kipulääkkeitä. Lopulta hän kertoi asiasta ortopedille, joka tuumasi mäkikotkan kyynärpään olevan yhtä rikki kuin heti tapaturman jälkeen.

– Onneksi Suomessa ammattilaiset olivat hereillä, sillä muuten tuo käsi olisi varmasti kohta pudonnut kyynärpäästä asti, hän hymähtää.

Ilta-Sanomien mukaan uusi leikkaus odottaa Nykästä mahdollisesti jo ensi viikon alussa. Nelinkertainen olympiavoittaja uskoo kuitenkin pystyvänsä hoitamaan laulukeikkansa sovitusti.

Lue myös:

    Uusimmat