Uuden heavyaallon kantaisä.
Englannin Channel 4 -tv-kanavan keväällä 1999 julkaisema tutkimus selvitti, että Iron Maiden on listasijoitusten perusteella kautta aikain suosituin brittiläinen hevibändi. Maidenin taakse jäivät mm. Black Sabbath, Deep Purple ja Motörhead. Tieto julkistettiin mehukkaasti pian sen jälkeen, kun bändin menestyneimpään kokoonpanoon kuuluneet laulaja Bruce Dickinson ja kitaristi Adrian Smith olivat palanneet miehitykseen vuosien tauon jälkeen.
Iron Maidenin tarina alkaa jo vuodelta 1971, kun 15-vuotias Steve Harris päätti Wisbone Ash, Jethro Tull ja Genesis -bändien innoittamana ostaa ensimmäisen bassokitaransa. Nuori Steve oli pelannut West Ham -jalkapallojoukkueen junioreissa ja haaveillut ammattilaispelaajan urasta. Murrosiän myötä tytöt ja ryypiskely kaveriporukassa rock-bändiä kuunnellen alkoivat kiinnostaa yhä enemmän. Pitkän pohdinnan jälkeen Steve luopui jalkapallosta ja suuntasi kaiken energiansa musiikkiin.
Steve oppi soittamaan, ja mm. bändeissä Influence, Gypsys Kiss ja Smiler hänestä kehittyi villisti jalkapalloilijan energialla ympäri lavaa pomppiva basisti, joka alkoi myös kirjoittaa omia biisejä. Smiler ei kuitenkaan halunnut soittaa Steven tuotoksia, joten hän päätti perustaa oman bändin esittämään musiikkiaan. Harris perusti Iron Maidenin vuonna 1975. Bändin nimen hän otti vanhasta elokuvasta The Man In The Iron Mask, jossa esiintyi rautaneidoksi kutsuttu keskiaikainen kidutusväline.
Varhaisen Maidenin kokoonpanot vaihtuivat tiuhaan, mutta vuonna 1976 mukaan tuli yhä nykyäänkin bändissä soittava kitaravelho Dave Murray. Välillä bändissä oli kosketinsoittimetkin, mutta pian Maidenin soundiksi muotoutui tiukka kahden kitaran hevirock, jonka perustana olivat Steve Harrisin tekemät biisit. Kun laulajaksi useiden yrittäjien jälkeen löytyi raakaääninen Paul DiAnno, bändin ura otti reilun hypyn eteenpäin. Elettiin 70-luvun loppua ja muodissa olivat punk sekä uusi aalto. Levy-yhtiöt halusivat levyttää Iron Maidenia sillä ehdolla, että nämä leikkaisivat hiuksensa ja vaihtaisivat musiikin punkiksi. Steve Harrisin johdolla Maiden kuitenkin piti sinnikkäästi kiinni valitsemastaan hevirock-tyylistä.
Vuonna 1978 Steve vei bändinsä demo-nauhan pohjoislontoolaisen Soundhouse-klubin dj:lle, ja pian nauha oli yllättäen klubin toivotuin "levy". Maiden alkoi soittaa klubissa täyteen pakattuja keikkoja, ja ennen pitkää se oli Lontoon keikkarintaman kuumin nimi. Huhu hyvästä bändistä kiersi, ja Rod Smallwoodin ryhdyttyä bändin manageriksi se alkoi kiertää hurjalla menestyksellä ympäri maata.
EMI-levy-yhtiö teki Iron Maidenin kanssa sopimuksen yhtiön edustajan nähtyä loppuunmyydyn keikan The Marquee-klubilla. Pian Maiden komeili tärkeän musiikkijulkaisun Soundsin kannessa. Samassa Soundsin numerossa toimittaja Geoff Barton käytti Maidenin edustaman tyylin bändeistä nimitystä "The New Wave Of British Heavy Metal". Iron Maiden ratsasti tuon aallon harjalla tyylisuunnan bändeistä tärkeimpänä. Vuosia myöhemmin mm. amerikkalainen hevijätti Metallica nimesi NWOBHM-genren orkesterit tärkeimmiksi innoittajikseen.
Alkuvuonna 1980 julkaistiin esikoislevy Iron Maiden, jolla Harrisin, Murrayn ja DiAnnon rinnalla soittivat kitaristi Dennis Stratton ja rumpali Clive Burr. Bändin vuosina 1976-80 kirjoittamat ja pitkään esittämät laulut saatiin viimeinkin levylle. Kiekon kannessa nähtiin ensi kertaa bändin maskotti hirviö-Eddie, joka esiintyi jatkossa jokaisen Maiden-levyn kannessa. Strattonin tilalle kitaraan vaihtui Adrian Smith.
Ensimmäiset Euroopan-kiertueet bändi teki Kissin ja suuren esikuvansa UFO:n lämppärinä. Vuonna 1981 julkaistu kakkoslevy Killers saattoi levysoittimiin lisää pitkään keikkasettiin kuuluneita biisejä. Tuottajana toimi ensimmäistä kertaa Martin Birch, joka vastasi Iron Maidenin tuotannosta 1990-luvun puoliväliin saakka.
Rankkaa rock-elämää kiertueilla viettäneen Paul DiAnnon ääni petti yhä useammin, ja lopulta hänet korvattiin aiemmin Samsonissa laulaneella Bruce Dickinsonilla. Dickinsonin myötä Maiden löysi menestyskaavan, jossa tukevat riffit yhdistyvät kahden kitaran melodiakuvioihin ja Dickinsonin ainutlaatuiseen lauluun, jossa on siinäkin sekä voimaa että melodiaa. Tämän porukan ensimmäinen levy The Number Of The Beast (1982) oli heti heviklassikko. Levyn nimikappaleen Raamatun-lainausten vuoksi bändi sai Yhdysvalloissa syyttä suotta satanisti-maineen.
Rumpali Clive Burr joutui henkilökohtaisten ongelmien vuoksi eroamaan, ja seuraavaa kiekkoa mentiin tekemään rumpalina Nicko McBrain. Nyt oli kasassa Maidenin kaikkien aikojen menestynein miehitys. Kokoonpanon kaikki seuraavat levyt Piece Of Mind (1983), Powerslave (1984), Live After Death (1985), Somewhere In Time (1986) ja Seventh Son Of A Seventh Son (1988) ovat hevin peruskiviä täynnä jylhiä sankaritaruja sodasta, urheilusta, historian hämärästä ja scifi-kirjojen tulevaisuudesta.
Hyvien levyjen lisäksi bändi opittiin tuntemaan pitkistä, yli vuoden mittaisista maailmankiertueista, jotka rikkoivat ennätyksiä. Iron Maiden rakensi suosionsa nimenomaan konsertoimalla ahkerasti. Sen musiikki oli liian rankkaa soidakseen radiossa.
Vuonna 1985 Maiden vei ensimmäisenä länsimaisena bändinä täyden lavaproduktionsa Puolaan, ja Kaliforniassa Yhdysvalloissa se myi ensimmäisenä massiivisen Long Beach Arenan loppuun neljänä iltana peräkkäin. Levyjen kehitys huipentuu Seventh Son... -teemalevyyn vuonna 1988, ja bändi esiintyi Englannin Monsters Of Rock -festivaalin pääesiintyjänä lämppäreinään mm. Kiss, David Lee Roth, Megadeth ja Guns N' Roses. Yleisöä paikalla oli yli 102 000.
Vuonna 1989 Maiden piti harvinaisen tauon keikkailussa. Bruce Dickinson ja Adrian Smith tekivät tauolla omat soololevynsä. Seuraavana vuonna Adrian erosi bändistä sen kiertueiden ja musiikin massiivisuuteen kyllästyneenä. Tilalle tuli mm. Gillanissa kitaroinut Janick Gers.
Seuraavat levyt No Prayer For The Dying (1990) ja Fear Of The Dark (1992) olivat tasoltaan hieman 80-luvun teoksia heikompia, ja bändin suosio alkoi hiljalleen hiipua. Vannoutuneet fanit eivät kuitenkaan hylänneet Maidenia, ja Suomessa bändi esiintyi kaikilla kiertueillaan.
Bruce Dickinson koki saavuttaneensa kaiken mitä Iron Maidenissa on mahdollista saavuttaa - niinpä hän päätti jättää bändin. Soolourallaan hän teki useamman levyn sekä omalla nimellään että Skunkworks-bändin solistina. Dickinsonin soololevyillä Accident Of Birth ja Chemical Wedding oli kitaristina Maidenista tuttu Adrian Smith.
Brucen seuraajaksi Maidenin laulajaksi valittiin aiemmin Wolfsbanessa laulanut tummaääninen Blaze Bayley. Vuonna 1995 julkaistu levy The X Factor oli erilaista Maidenia, joka ei tyydyttänyt kaikkia entisiä faneja. Laulajanvaihdoksen myötä bändin yleisöt pienenivät kymmenistätuhansista muutamiin tuhansiin. Vuonna 1998 ilmestynyt toinen Blazen kanssa tehty levy Virtual XI osoitti miehen löytäneen paikkansa Maidenin laulajana ja palautti uskoa bändin tulevaisuuteen. Lavalla Blaze hoiti omat biisinsä komeasti, mutta Dickinsonin-ajan kappaleista uupui voimaa.
Syksyllä 1998 Steve Harris vakuutti, ettei tule enää koskaan soittamaan Bruce Dickinsonin kanssa. Joulukuussa Lontoossa Bruce Dickinson ja Adrian Smith kuitenkin keikallaan soittivat soolobiisien seassa nipun rakkaimpia Iron Maiden -hittejä. Miehet olivat tuolloin tulevaisuudestaan arveluttavan vaisuja ja myönsivät, että paluu Maideniin on mahdollista...
Pian huhumylly huippukokoonpanon paluusta oli täydessä vauhdissa, ja viimein helmikuussa 1999 Iron Maiden vahvisti, että Dickinson ja Smith ovat palanneet! Vanhat kaunat oli haudattu, ja Blaze Bayley siirtyi soolouralle ilman riitoja. Erikoista oli se, että vaikka Adrian Smith palasi, Janick Gers ei eronnut, ja bändissä on nyt ensimmäistä kertaa kolme kitaristia.
Syyskuussa 1999 käynnistyi Pariisista Iron Maidenin Euroopan-kiertue, jolla bändi promotoi keväällä -99 ilmestynyttä Ed Hunter -tietokonepeliä. Pelin musiikkina on 20 Maiden-biisiä, jotka fanit saivat äänestyksellä valita Internetissä. Yli 50 miljoonaa levyä myyneen hevibändin kiertue ulottui jälleen myös Suomeen. Hevijuhlan kruunasi se, että lämmittelybändinä nähtiin eräs parhaista Maidenin "opetuslapsista", Metallican alkuperäiskitaristi Dave Mustainen luotsaama Megadeth.
Tämän lyhyen kiertueen jälkeen bändi vetäytyi tekemään seuraavaa studiolevyään, joka ilmestyi keväällä 2000. Uuden Brave New World -albumin myötä Iron Maiden lähti kesän korvalla kahdeksan kuukauden mittaiselle maailmankiertueelle, jonka aikana se esiintyi myös Suomessa Turun Ruisrockissa 30. kesäkuuta. Heinäkuun Euroopan-konserttien jälkeen Maidenin ohjelmalistalla olivat USA, Japani, kotikenttä Britannia ja tammikuussa 2001 kiertueen loppuhuipennus Etelä-Amerikassa Rock In Rio III -festivaaleilla.
Riossa Iron Maiden riehaannutti 250 000 faniaan ja useista miljoonista koostuvan tv- ja Internet-yleisön. Bändi julkaisi mammuttifestareilta taltioidusta aineistosta livealbumin Rock In Rio maaliskuussa 2002. Livelevyn tuottajakaksikkona olivat Kevin Shirley ja Steve Harris, jotka vastasivat myös edellisen studioalbumin, parhaimmillaan myyntilistoilla seitsemänneksi nousseen Brave New Worldin tuotannosta. Iron Maiden -intoilijat saavat nauttia Rion tunnelmista myös omin silmin. Kesällä 2002 bändi näet julkaisi festarikonsertin DVD:nä ja VHS-kasettina.
Keväällä 2002 bändin jäsenet järkyttyivät kuullessaan ex-rumpalinsa Clive Burrin sairastuneen MS-tautiin. Entistä heimoveljeään tukeakseen he perustivat Clive Burr MS -säätiön ja keräsivät sille varoja kolmella loppuunmyydyllä hyväntekeväisyyskonsertilla Lontoon Brixton Academyssä maaliskuussa 2002. Konsertin koko tuotto lahjoitettiin MS-taudin tutkimustyötä varten.
Clive Burrin hyväksi järjestämiensä Brixtonin-konserttien lisäksi Iron Maiden julkaisi 11. maaliskuuta 2002 Run To The Hills -hyväntekeväisyyssinglen kolmena eri versiona. Cd 1:llä on Riossa taltioitu liveversio Run To The Hills -biisistä ja cd 2:lla sama kappale alkuperäisenä singleversiona. Hyväntekeväisyyssinkun kolmas olomuoto on punainen 7 tuuman vinyyliversio, joka on tarkka jäljitelmä alkuperäisestä hittisinkusta vuodelta 1982. Run To The Hills -biisin lisäksi kullakin sinkulla on myös muuta aineistoa.
Soolouraansa jatkava Bruce Dickinson julkaisi oman Best of... -albuminsa kesällä 2001. Hän viihdytti livenä omia suomalaisfanejaan Tuska-festivaaleilla Helsingissä heinäkuussa 2002.
Iron Maidenin vuosi 2002 on pitkälti pyhitetty kypsyttelemään uutta studioalbumia, jonka julkaisupäivä osuu vuodelle 2003.
Teksti: Sami Ruokangas / Marjo Turunen