Iranilaispariskunta sai yli kymmenen vuoden vankeustuomion tanssivideosta

Iranissa oikeus on tuominnut tanssivideon julkaisseen parin yli kymmeneksi vuodeksi vankilaan, kertovat ihmisoikeusjärjestöt ja oppositiolähteet.

Parikymppiset Astiyazh Haghighi ja Amir Mohammad Ahmadi julkaisivat marraskuussa videon, jossa he tanssivat Teheranin keskustassa sijaitsevan Azadi-tornin edustalla. Tanssivideosta tuli välitön hitti sosiaalisessa mediassa.

Haghighi ei käytä tanssiessaan hiukset peittävää huntua. Naisten ei myöskään ole sallittua Iranissa tanssia julkisesti edes yksin, ja vielä vähemmän miehen kanssa.

Iranilaislähteiden mukaan Haghighi ja Ahmadi ovat kihlapari.

Kaksikko tuomittiin yhdysvaltalaisen HRANA-ihmisoikeusjärjestön mukaan muun muassa korruption ja julkisen prostituution edistämisestä sekä kansallisen turvallisuuden järkyttämiseksi suunnitellun kokoontumisen järjestämisestä.

Siveyspoliisin käsissä kuolleen nuoren naisen tapauksesta syyskuussa alkaneissa levottomuuksissa on kuollut Iranissa satoja ihmisiä. YK:n mukaan ainakin 14 000 ihmistä on pidätetty. Protesteihin osallistuneille on langettu kovia rangaistuksia, myös kuolemantuomioita.

Protestit Iranissa jatkuvat – miltä vuosi 2023 näyttää maassa? 17:55
Katso myös: EU:ssa keskustellaan Iranin vallankumouskaartin julistamisesta terroristiseksi järjestöksi. Mitä se käytännössä tarkoittaa ja mitä siitä mahdollisesti seuraisi?

Lue myös:

    Uusimmat