Iran iloitsee: Toisenkin apinan avaruusmatka onnistui

Iran kertoo lähettäneensä jo toisen apinan avaruuteen ja sieltä turvallisesti takaisin Maahan.

Viestimien mukaan presidentti Hasan Ruhani onnitteli tiedemiehiä onnistuneesta kokeesta.

Iran kertoi tämän vuoden tammikuussa toimittaneensa elävän apinan Maata kiertävälle radalle ja takaisin. Tuolloin kokeen todenperäisyyttä epäiltiin, sillä Iranin julkaisemissa kuvissa näytti olevan kaksi eri apinaa.

Aiempi kokeilu vuoden 2011 syyskuussa epäonnistui.

Ruhanin edeltäjä Mahmud Ahmadinejad suosi Iranin avaruusohjelman kehittämistä. Hän ilmoittautui helmikuussa olevansa valmis tekemään avaruuslennon ensimmäisenä iranilaisena.

Iranin avaruusohjelma huolettaa länsimaita, jotka pelkäävät Iranin kehittelevän sen puitteissa myös pitkän kantaman ydinkärjillä varustettuja ohjuksia.  

Lue myös:

    Uusimmat