Inkiväärisilli, Glögisilli, Omena-currysilli ja Punaviinisilli
joulusillit
Inkiväärisilli
- 2 matjessillifileetä
- 1 pieni punasipuli
- 1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
- mausteliemi:
- 2 dl vettä
- 1 dl etikkaa
- 2 rkl sokeria
- 5 maustepippuria ja mustapippuria
- 4 neilikkaa
- 1 laakerinlehti
Liota sillifileitä hetki kylmässä vedessä. Valuta ne hyvin ja pilko haarukkapaloiksi. Leikkaa punasipuli puolirenkaiksi ja raasta kuorittu inkivääri. Sekoita nämä ainekset keskenään ja laita pieneen astiaan tai lasipurkkiin. Kiehauta mausteliemen ainekset keskenään ja anna jäähtyä. Kaada sillien päälle ja anna maustua pari päivää.
Glögisilli
- 2 matjessillifileetä
- 1 sipuli
- 2 tl viherpippureita
- liemi:
- 2 dl glögiä
- ¾ dl punaviinietikkaa
- 2 rkl sokeria
Liota sillifileet, valuta ja pilko haarukkapaloiksi. Viipaloi sipuli. Laita lasipurkkiin sillit, sipulit ja
pippurit kerroksittain. Sekoita glögi, etikka ja sokeri keskenään. Kaada liemi sillien päälle ja anna maustua vähintään vuorokausi.
Omena-currysilli
- 2 matjessillifilettä
- 2 omenaa
- kastike:
- 1 prk kermaviiliä
- 2 tl voimakasta sinappia
- 2 rkl leikattua ruohosipulia
- 1 tl sokeria
- 1 tl mietoa curryjauhetta
- 1/2 sitruunan mehu
Liota sillifileet ja valuta hyvin. Pilko sillit haarukkapaloiksi ja kuori omenat. Raasta omena ja sekoita se muiden kastikkeen aineiden kanssa sekaisin. Kaada kastike pilkottujen sillifileiden päälle.
Punaviinisilli
- 2 kevyesti suolattua sillifileetä
- 1 punasipuli
- 2 tl kapriksia
- hienonnettua ruohosipulia ja persiljaa
- 1,5 dl punaviiniä
Leikkaa liotetut ja valutetut sillifileet suupaloiksi. Hienonna punasipuli ja yrtit.
Laita ainekset purkkiin kerroksittain ja kaada punaviini päälle. Anna maustua noin vuorokauden ennen nautiskelua.
Reseptit: Henri Alén/ Ruokala
Uusimmat
-
07:02
Mika Kortelainen koki kauhistuksen HIFK-kopissa – pian Matti Hagman linjasi "ettei se ihan niin mene"
-
06:46
Aleksander Barkov avasi heti pistetilinsä – Eeli Tolvaselta komea temppu NHL-avauksessa
-
06:42
Kysely: Harris hieman Trumpia edellä presidenttikisassa
-
06:33
Wilman huulitatuointi epäonnistui pahanpäiväisesti – tältä hän näyttää nyt
-
06:28
Suomen fitnessmestari Ulpulle pamautettiin salilla tökerö kommentti – "Ihan ventovieras ihminen tulee kesken sarjan sanomaan"
-
06:22
Israel pommittanut taas Beirutia – MTV seuraa
-
06:20
Amfetamiini palasi rajusti takaisin: Kuvat kertovat tylyn totuuden Suomen huumekriisistä
-
06:18
FBI ottanut kiinni vaalipäivälle terrori-iskua suunnitelleen miehen: Mukana alaikäinen rikoskumppani
-
06:15
Floridaa lähestyvä hurrikaani Milton voimistunut – Biden: "Lähtekää evakkoon nyt, nyt, nyt!"
-
06:05
Eduskuntatalon puhdistuksen määrä valmistua tänään
-
06:05
Kriisi Lähi-idässä voi tulla koronlaskujen tielle – tämä asuntovelallisen kannattaa tietää
-
05:59
Bosnia-Hertsegovinan tulvissa kuollut jo yli 20 ihmistä – uusia evakuoitumismääräyksiä annettu
-
05:37
Kiistelty työmarkkinauudistus tänään eduskunnan käsittelyyn
-
05:30
Aino-Kaisa Saarisen väitteistä kriisipalaveri – Krista Pärmäkoski paljastaa nyt jäätävän hetken MM-kisoissa: ”Mitä helvettiä!”
-
05:30
Tässä on Vendi: "Viaton ja suloinen lapsi, joka ansaitsee oikeutta" – Valkeakosken raiskausmurhan uhrin omaisille kerätään varoja
-
05:28
Lähipäivät ovat täynnä tuulta ja sadetta
-
05:22
Yhdysvalloissa osa republikaaneista toivoo Trumpin häviötä: "Harris on loistava vaihtoehto"
-
02:01
Kaksi yliopistoa Suomesta ylsi maailmaan yliopistojen 200 parhaan listalle – Pohjoismaiden paras sijalla 49
-
00:01
Kirja: Krista Pärmäkoski paljastaa rajut oireensa: ”Olin varma, että olin tullut hulluksi”
-
23:56
Maksuhäiriöisiä tuhansia enemmän kuin vuosi sitten: "Lakimuutos ei ole onnistunut"
-
Lataa lisää