Ilveksen puolustaja Arto Tukio oli ottelun sankari kahdella maalillaan, kun joukkue otti arvokkaan 3-0 -voiton (2-0, 0-0, 1-0) HIFK:sta jääkiekon neljännesfinaaleissa. Ilveksen ratkaisijoihin kuuluivat myös Toni Dahlman (1+1) ja Raimo Helminen (0+2).
Ilves aloitti hyvin HIFK:ta vastaan. Ensimmäisestä vierasjoukkueen maalista vastasi Toni Dahlman ajassa 8.06. Maalin syöttäjäksi merkittiin Vesa Viitakoski.
Dahlman oli mukana myös Ilveksen toisessa maalissa. Hän syötti Raimo Helmiselle, joka jatkoi Arto Tukiolle. Tukio viimeisteli verkkoon Ari Ahosen selän taakse ja Ilves johti ajassa 10.27 jo kahdella maalilla.
Toinen erä pelattiin maalittomana. HIFK:n peli oli melko vaisua muutamasta kavennusyrityksestä huolimatta.
Kolmannessa erässä Ilveksen Arto Tukio iski viimeisen 3-0 -niitin. Hän laukoi toisen maalinsa Raimo Helmisen ja Antti Hildenin syötöstä ajassa 52.51.
Lopussa HIFK sortui vielä jäähyilyyn väkivaltaisuuksista eikä peli enää kulkenut.
Näin Ilves otti puhtaan 0-3 voiton vieraissa ja on hitusen verran lähempänä semifinaaleja. Ilves voitti perjantaina pelatun maratonottelun ja HIFK puolestaan lauantain ottelun. Nyt otteluvoitot ovat Ilvekselle 2-1. Ottelupari kohtaa seuraavan kerran keskiviikkona.
Ottelutilastot:
HIFK-Ilves 0-3 (0-2, 0-0, 0-1)
1. erä:
8.06 Toni Dahlman (Vesa Viitakoski) 0-1,
10.27 Arto Tukio (Raimo Helminen-Dahlman) 0-2.
Jäähyt: 13.55 Juha Hautamaa I 2 min, 14.49 jr IFK (kärsi Antti-Pekka Lamberg) 2 min.
2. erä:
Maaliton.
Jäähyt: 22.11 Tomi Pettinen I 2 min, 24.51 Helminen (kärsi Hautamaa) I 2 min, 24.51 Erkki Rajamäki H 2 min, 31.16 Pettinen I 2 min, 34.00 Patrik Hucko H 2 min, 37.42 Tapio Sammalkangas I 2 min.
3. erä:
52.51 Tukio (Antti Hilden-Helminen) 0-3.
Jäähyt: 56.04 Toni Mäkiaho H 2 min, 58.54 Hannes Hyvönen H 2 min, 59.07 Toni Sihvonen H 2 min, 59.58 Sammalkangas I 2 min, 59.58 Marek Zidlicky H 2 min, 59.58 Martin Stepanek H 2 min.
Jäähyt yht: HIFK 8x2 min = 16 min, Ilves 6x2 min = 12 min.
Torjunnat: Ari Ahonen H 13+11+8=32, Mika Pietilä I 8+7+6=21.
Tuomarit: Pekka Kruus ja Timo Kärkkäinen (Antti Hämäläinen ja Jyri Rönn).
Yleisöä 7980.
(MTV3)