Ikea riensi apuun, kun autoilijat jäivät tuntikausiksi jumiin moottoritielle

0:18

Ruotsalainen huonekalujätti ojensi auttavan kätensä, kun Isossa-Britanniassa tapahtui moottoritien täysin jumahduttanut onnettomuus aivan myymälän lähistöllä.

Pääkuvan video

300 000 euron Mersu sai tuntea petetyn naisen vihan

M25-moottoritiellä Isossa-Britanniassa sattui keskiviikkona liikenneonnettomuus, joka tukki koko moottoritien useiksi tunneiksi. Onnettomuudessa oli osallisena muun muassa kaksi rekkaa, ja muut autoilijat joutuivat kykkimään paikoillaan tunti toisensa jälkeen.

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan eilen alkuiltapäivästä sattuneen onnettomuuden aiheuttamat ruuhkat ovat jatkuneet vielä tänäänkin, sillä moottoritie pysyi suljettuna aamukuuteen asti.

Lähellä onnettomuuspaikkaa sijainneen Ikean henkilökunta päätti tarjota valtavan tukoksen vuoksi "loukkuun" jääneille asiakkailleen mahdollisuutta jäädä sänkyosastolle sen sijaan, että nämä olisivat lähteneet yrittämään onneaan ruuhkaan. Tarjoukseen tarttui noin parisataa autoilijaa.

Ikean elettä kiiteltiin sosiaalisessa mediassa vuolaasti, vaikkakin vieraat joutuivat poistumaan myymälästä iltayhdentoista aikoihin. Tässä vaiheessa ruuhka oli kuitenkin jo aavistuksen helpottanut.

Tarina ei kerro, kuuluiko majoitukseen myös lihapullatarjoilu.

Lähde: Daily Mail

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja