"Ihmiset tanssivat tänään mitä vain" – DJ:n mukaan tanssikiellon päätyttyä ei tarvitse hirveästi biisivalintoja miettiä

DJ paljastaa, millä kappaleella rajoitusten poistumista juhlistetaan helsinkiläisessä baarissa perjantai-iltana 1:17
DJ paljastaa, millä kappaleella rajoitusten poistumista juhlistetaan helsinkiläisessä baarissa perjantai-iltana.

Monella on tänään kauan odotettu juhlapäivä, sillä vihdoin ja viimein pääsee tanssimaan ja laulamaan ravintoloissa.

MTV Uutiset Live kertoo ja näyttää kun tapahtuu. Se on toimitus, joka elää uutispäivää kanssasi.

Seuraa jatkuvaa lähetysvirtaa yhden ruudun kautta osoitteessa mtvuutiset.fi ja MTV Katsomossa.

Iltakahdeksalta ravintola Zetorin tanssilattialla tosin loistivat vain menneistä rajoituksista muistuttavat turvaväliteipit.

DJ Tero Paltila on tanssikiellottomaan iltaan enemmän kuin valmis.

– Onhan tämä ihan uskomaton tunne. Tätä on odotettu. Ollut ihan järjetöntä aikaa. Pääsen vihdoin tekemään sitä työtä, mistä tykkään. Pääsen antamaan iloa ja tanssittamaan ihmisiä, Paltila kertoo MTV Uutiset Livelle.

Millä biisillä DJ sitten aikoo varmistaa, ettei ravintolan tanssilattia näytä enää myöhemmin yhtä tyhjältä kuin iltakahdeksan korvilla?

– Luulen, että se on joku ikivihreä suomalainen. Sata salamaa tai jokin vanha klassikko. Tosin luulen, että kaikki kappaleet ovat tänään sellaisia, Paltila sanoo.

– Ihmiset tanssivat mitä vain, he haluavat päästää tänään ilon irti. Ei tarvitse kannustaa, kyllä he tanssilattialle eksyvät, Paltila jatkaa.

Tällaisissa tunnelmissa helsinkiläiset juhlistivat koronarajoitusten poistumista 4:14
Tällaisissa tunnelmissa helsinkiläiset juhlistivat koronarajoitusten poistumista.

Lue myös:

    Uusimmat