Koelaulupäivät ovat pitkiä, joten odotteluun on paras varautua kunnon varusteilla. Muotitietoinen sulloo tavaransa tyylikkääseen laukkuun.
Hanne Kivioja, 26, esitteli Kuopion koelauluissa ylpeänä hopeista käsilaukkuaan, joka oli hänen omien sanojensa mukaan tilaihme, jonne mahtuu koko elämä koirankakkapusseista meikkeihin. Kajaanilaisneito kertoi hopean olevan hänen lempivärinsä.
– Kaikki on aina hopeaa. Tämä laukku on hyvin rakas. Se on ostettu Prismasta ja maksoi noin 20 euroa. Se oli pakko saada, Hanne hihkui.
Tämä tyylikäs beige laukku puolestaan oli löytö alennusmyynneistä. Aleksi 13:sta ostettu O.I.S.-merkkinen laukku lähti kotiin huokealla 15 euron hinnalla.
Punainen retrohenkinen laukku oli hankittu Provinssirockista, ja se oli 20 euron hintainen. Perusteena hankkimiselle oli sen vettähylkivyys sekä upea Andy Warholin taiteilema kuva.
Merkkilaukkuja ja kirpparikamaa
Karoliina Voutilainen, 20, puolestaan oli varautunut koelauluihin kahden laukun voimin. Laukkuihin hulluna oleva nainen kertoi omistavansa nelisenkymmentä kapsäkkiä. Etenkin merkkilaukut olivat Karoliinan mieleen. Kuopioonkin niitä oli otettu matkaan kaksi.
Marimekon pikkulaukun, hinta 52 euroa, Karoliina oli ostanut mustaan asukokonaisuuteen sopivaksi, ja 38 euroa maksanut Puman tekonahkalaukku puolestaan kelpasi myös biletyslaukuksi.
Tämä tyylikäs hippihenkinen laukku oli löytö varkautelaiselta kirpputorilta, hinta alle 5 euroa! Sen omistaja, Milla Kemi, 23, oli ihastunut sen väreihin ja etnisyyteen.
Hulvattomia eläinkuoseja
Sehän on seepra! Ei, vaan Nina Lustigin, 15, vastahankittu upea koululaukku. Mittatilausompelijaksi opiskeleva Nina esitteli tyytyväisenä Accessories-liikkeestä 9,95 euron alehintaan ostettua seeprakuosista laukkuaan.
– Mustavalkoinen näytti hyvältä, ja tykkään eläinkuoseista. Tänne mahtuu ihan kaikki kamat, Nina iloitsi.
Tämä laukku saa hymyn huulille. Kuva: MTV3.
Kuopion hauskimman laukun tittelin vei kotiinsa joensuulainen Tiia Kuronen, 24. Lähinnä koiranpentua muistuttava laukku oli lähtenyt koelauluihin mukaan kuin vahingossa.
– En ole käyttänyt tätä vuosiin. Löysin sen pari viikkoa sitten, ja se sopi vaatteisiin, jotka laitoin tänään. Poikapuoliset kaverini ovat olleet innoissaan tästä laukusta ja vokottelevat sitä, Tiia nauroi.
Teksti: Heli Vartiainen/MTV3
Lue myös: Ideat idolilta, vaatteet kirpparilta