Henni Kuikka, 21, Mirva Peltola, 28, Petri Piippo, 23, ja Arttu Kettunen, 22, odottavat ryhmälauluesitystään luottavaisina.
Teatteriviikonlopun toisena päivänä tähtikokelaat kohtaavat tuomariston ryhmälaulujen merkeissä. Kapteeniksi valikoitunut Henni Kuikka kertoo kasanneensa oman poppoonsa hyviksi laulajiksi toteamistaan henkilöistä.
– Artun valitsin ensimmäisenä, koska tiesin, että hän on tosi hyvä laulaja plus olin tutustunut häneen Joensuun koelauluissa, ja joskus kauan sitten ollaan oltu vuosi samalla ala-asteella.
– Sitten poimin Mirvan, koska hän on huippu ja Petri sen takia, että halusimme tasapainoisen joukkueen – kaksi miestä ja kaksi naista – ja Petri istui sopivasti eturivissä.
Henni kertoo yhteistyön ja yöllisen harjoitusten sujuneen hyvin. Myös joukkueen toinen naisvahvistus Mirva on samoilla linjoilla.
– Älyttömän hyvin ovat menneet harjoitukset, ei voi muuta sanoa. Just eilen, kun aina saatiin biisi kerran käytyä läpi, naurettiin, että vitsi meillä on hyvä joukkue.
Mirva on harjoitusten perusteella luottavainen myös sen suhteen, että jokainen ryhmän jäsen pääsee esityksen pohjalta jatkoon.
– Toki kaikenlaista voi sattua, mutta eipä jää harmittamaan. Meillä on sen verran hyvä toi kappale, ainakin harjoitusten perusteella, nainen hymyilee.
Itsevarmuutta ei puutu ryhmän miespuolisiltakaan jäseniltä.
– Meillä meni tosi hyvin harjoitukset, parissa tunnissa esitys oli aika napissa. Päätettiin, että on tärkeämpää saada vähän unta kuin koko yö tätä harjoitella, Ruotsissa asuva Petri kertoo.
Joukkio valitsi esitettäväkseen Idolsin koelauluissa vierailevana tuomarinakin nähdyn Suvi Teräsniskan Jos menet pois -kappaleen.
– Se oli kaikille sopivin. Käytiin biisejä yhdessä läpi ja meillä kun on vähän stemmalaulutaustaa, niin ajateltiin, että siitä saa tosi nätin. Saadaan moniäänisesti laulettua se, joukkueen kapteeni Henni summaa.
Kuinka ryhmät suoriutuvat esityksistään? Katso Idols MTV3-kanavalla sunnuntaina 12.2.2012 kello 19.30.
Miia Honkanen / MTV3