Hyvinkään joukkoraiskauksesta epäillyt yhä vapaalla jalalla – poliisi toivoo yleisön apua: "Tapaus heikentää katuturvallisuutta"

Poliisi etsii yhä kolmea miestä, joiden epäillään raiskanneen naisen Hyvinkäällä heinäkuun lopulla. Tutkinnanjohtaja ampuu alas sosiaalisessa mediassa kiertäneen huhun ja toivoo lisää vinkkejä miesten henkilöllisyyksistä.

Epäilty joukkoraiskaus tapahtui Hyvinkään Riihimäenkadun ja junaradan välissä sijaitsevassa metsikössä aamuyöstä 27. heinäkuuta.

Viime viikolla poliisi julkaisi asiasta tiedotteen ja toivoi yleisöltä havaintoja kolmesta tekijäksi epäillystä ulkomaalaistaustaisesta henkilöstä, jotka olivat uhrin kertomuksen mukaan puhuneet jotain vierasta kieltä.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Lylykangas kertoo, että vihjeitä on tullut, mutta toistaiseksi ne eivät ole johdattaneet poliisia tekijöiden jäljille.

– Osa vinkeistä on kuitenkin yhä selvityksen alla, hän sanoo.

"Emme panttaa mitään"

Poliisi julkaisi aiemmin valvontakamerakuvan, jossa näkyy neljä henkilöä. Poliisin etsimä kolmikko on kuvan vasemmassa laidassa. Heikkolaatuisesta kuvasta ei voi päätellä kovinkaan paljoa miesten ulkonäöstä.

Lylykangas harmittelee suttuista kuvaa ja sitä, että sosiaalisessa mediassa on epäilty poliisin ”panttaavan” parempia kuvia epäillyistä.

– Me emme panttaa mitään. Olemme kertoneet julkisuuteen kaiken, mitä tapauksesta tässä vaiheessa tiedämme.

– Epäiltyjen tavoittaminen olisi äärimmäisen tärkeää, sillä tällainen tapaus heikentää Hyvinkään katuturvallisuutta.

Lylykankaan mukaan poliisilla ei toistaiseksi ole parempia kuvia epäillyistä. Paikalliset yrittäjät ovat kuitenkin luvanneet käydä läpi keskustan liikkeiden valvontakameratallenteita siltä varalta, että epäillyt näkyisivät niissä.

– Ne tallenteet olisivat aivan loistavia etenkin epäiltyjen kulkureitin selvittämisen kannalta.

Ei silminnäkijöitä

Poliisin käytössä olevien valvontakamerakuvien perusteella kolmen miehen seurue liikkui puoli kolmen aikaan yöllä Jussintorin suunnasta Hämeenkadulle ja jatkoi siitä Siltakadulle kohti Riihimäenkatua.

Epäillyn raiskauksen tapahtumapaikka sijaitsee aivan Hyvinkään poliisilaitoksen kupeessa, Riihimäenkadun ja junaradan välisessä metsikössä Riihimäenkatu 20:n kohdalla.

Poliisilla ei toistaiseksi ole tiedossa silminnäkijöitä tapahtuneelle. Lylykankaan mukaan tapahtumapaikka on "hankala", sillä metsikköön ei juurikaan näe kadulta.

– Paikka on vähän hankalasti kadun ja junaradan välissä sijaitsevassa peitteisessä metsikössä. Sinne ei ole näköyhteyttä oikein mistään suunnasta.

Poliisi toivoo yhä vinkkejä

Lylykangas ei avaa tapahtumaillan kulkua tai sitä, miten epäiltyjen uskotaan käyneen uhrin kimppuun. Hän perustelee linjaustaan sillä, että toistaiseksi poliisi on päässyt kuulemaan vain tapauksesta rikosilmoituksen tehnyttä naista.

Lylykangas toivookin, että tapauksesta jotain tietävät tai epäillyistä havaintoja tehneet olisivat yhteydessä poliisiin.

– Sitä ei tarvitse pohtia, että onko tämä minun vinkkini nyt hyödyllinen. Poliisi toivoo, että kaikki tiedot kerrottaisiin eteenpäin. Pienestäkin tiedonmurusesta voi olla hyötyä.

Itä-Uudenmaan poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja numeroon 0295 436 476 tai sähköpostilla vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja