Hyviä uutisia VR:ltä: hiihtolomaliikenne käynnistyy perjantaina lähes normaalisti

Suuri osa VR:n kalustosta on tarkastettu ja todettu liikennekelpoiseksi maanantaina havaitun ratavaurion jälkeen, ja hiihtolomakauden junaliikenne käynnistyy perjantaina lähes normaalisti, tiedottaa VR.

Yhtiö sanoo pyrkivänsä painottamaan muutoksia hiljaisempiin vuoroihin, jotta hiihtolomien lähtöliikenne sujuisi mahdollisimman jouhevasti.

– Hiihtolomakausi on meille tärkeä sesonki ja pyrimme kuljettamaan kaikki matkustajat määränpäähänsä. Työskentelemme taukoamatta, jotta koko junakalusto saadaan liikennöintikuntoon mahdollisimman pian. Pahoittelemme muutosten mahdollisia vaikutuksia asiakkaillemme, sanoo kaukoliikenteen johtaja Piia Tyynilä

VR kertoo, että se kuitenkin peruu yksittäisiä vuoroja myös tulevien viikkojen aikana, kunnes kaikki korjaukset on saatu tehtyä. Peruttujen junien asiakkaat ohjataan seuraaviin junavuoroihin tai korvaaviin linja-autokuljetuksiin, joihin käy alkuperäinen matkalippu.   

Ratavaurio laittoi huoltoaikataulun uusiksi

Lahden ja Kouvolan välisellä Mankala–Niinimäki-rataosalla ollut vaurio sekoitti alkuviikosta junaliikenteen pahasti ja aiheutti junien myöhästymisiä ja perumisia vielä torstainakin.

Junamatkailijoiden piinaa ei helpottanut se, että poliittinen lakko pysäytti junaliikenteen maanantaina.

Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR:n omistajaohjauksesta vastaava valtioneuvoston kanslia pyysivät keskiviikkona VR:ltä lisätietoa ratavaurion syistä.

VR ja Väylävirasto sanoivat STT:lle torstaina, ettei ratavaurio ole voinut syntyä minkään ulkoisen tekijän vaikutuksesta, vaan syynä pidetään veturin sutimista.

Kaikkia kaluston huoltoja ja korjauksia ei ole pystytty tekemään normaalissa aikataulussa ratavauriosta johtuneiden ylimääräisten tarkastusten takia.

Artikkelia päivitetty uusilla tiedoilla 15.2.2024 kello 18.48.

Lue myös:

    Uusimmat