"Hyvää pääsiäistä" – Darwinin historialliset muistiinpanot palautuivat mystisesti Cambridgen yliopistoon

Vuosikausia kateissa olleet Darwinin muistiinpanot palautuivat Cambridgen yliopistoon 0:28
Tältä historialliset muistikirjat näyttävät.

Kaksikymmentäyksi vuotta kateissa olleet Charles Darwinin muistiinpanot on palautettu takaisin Cambridgen yliopiston kirjastoon Englannissa. Kirjasto kertoi tiistaina, että tuntematon henkilö oli jättänyt kaksi muistikirjaa kirjaston lattialle vaaleanpunaisessa lahjapussissa. Mukana oli koneella kirjoitettu lappu, jossa toivotettiin kirjastonhoitajalle "hyvää pääsiäistä".

Maailmankuulu luonnontieteilijä teki huomioitaan kirjasiin vuonna 1837 palattuaan HMS Beagle -aluksella tekemältään tutkimusmatkalta. Muistiinpanoissa oli ajatuksia myöhemmin julkaistusta mullistavasta evoluutioteoriasta sekä muun muassa hahmotelma niin kutsutusta "Elämän puusta".

Cambridgen yliopiston kirjasto havaitsi muistiinpanojen kadonneen vuonna 2001. Aluksi niiden arveltiin joutuneen arkistoiduksi väärään paikkaan kirjaston yli 10 miljoonan muun niteen joukossa.

Vuonna 2020 tehdyssä suuretsinnässä kuitenkin varmistui, että mittaamattoman arvokkaat muistikirjat olivat todellakin kadonneet ja todennäköisesti joutuneet varastetuiksi. Poliisin tutkinnat kirjojen katoamisesta ovat uutistoimisto Reutersin mukaan edelleen käynnissä.

Kirjasto aikoo laittaa tuntemattomilla teillä seikkailleet muistikirjat esille yleisön nähtäväksi ensi kesänä.

Lue myös:

    Uusimmat