Hypnotisören, Ruotsi 2012. Ohjaus: Lasse Hallström. Käsikirjoitus Lars Keplerin romaanin pohjalta: Paolo Vacirca. Kuvaus: Mattias Montero. Leikkaus: Nils Bergman. Musiikki: Oscar Fogelström. Tuotanto: Börje Hansson, Bertil Ohlsson, Peter Possne. Pääosissa: Tobias Zilliacus, Mikael Persbrandt, Lena Olin. Kesto: 122 min.
Ruotsalainen Lasse Hallström on jo 25 vuotta työskennellyt Yhdysvalloissa, jossa hän on ohjannut muun muassa menestyselokuvat Pieni suklaapuoti ja Oman elämänsä sankari. Niiden lisäksi on syntynyt monia nopeasti unohtuvia, eurooppalaiseen makuun turhan sentimentaalisia ja vailla särmää olevia feel good -draamoja. Hypnotisoija on Hallströmin ensimmäinen rikoselokuva, jossa hän menee suoraan asiaan: veri lentää heti alkutekstien aikana.
Elokuva pohjautuu nimimerkki Lars Keplerin menestysromaaniin. Tarina lähtee liikkeelle, kun Tukholmasta löytyy raa’asti murhattu perhe. Veriteosta selviää hengissä vain perheen teinipoika Josef (Jonatan Bökman), joka on luultavasti myös tapauksen ainoa silminnäkijä. Suomalaistaustainen poliisi Joona Linna (Tobias Zilliacus) pyytää apua traumoihin ja hypnoosiin erikoistuneelta lääkäriltä Erik Maria Barkilta (Mikael Persbrandt) päästäkseen totuuden jäljille.
Rikoskomisario Joona Linna on klassinen poliisisankari, yksinäinen susi. Onneksi hän ei kuitenkaan ole avioeron katkeroittama, alkoholismiin luisunut oopperan rakastaja. Suomalaisia tietysti kiinnostaa, miten Tobias Zilliacus pärjää Linnana, saattaahan hänellä olla tuossa roolissa edessään monen vuoden urakka.
Zilliacus suoriutuu mainiosti, hän tekee roolinsa pienesti mutta vakuuttavasti. Suurimman tilansa tässä ensimmäisessä Kepler-elokuvassa ottavat kuitenkin tohtori Bark ja tämän vaimo Simone (Lena Olin), joiden aviokriisi kasvaakin murhien selvittämistä kiintoisammaksi juoneksi. Lisäjännitettä Barkien tulehtuneeseen elämäntilanteeseen tuo heidän kroonisesti sairaan poikansa kidnappaus.
Itse rikostarina on aika hölmö ja logiikaltaan kuoppainen, mutta piinaavia hetkiäkin löytyy. Alun jälkeen jännitys muuttuu hiipiväksi epäilyksi ja peloksi veritekojen sijaan. Elokuvan loppukohtaus kestää hermostuttavan pitkään, vaikka kirjan lukeneena tietääkin, miten se päättyy. Hypnotisoija on tyylikkäästi kuvattu ja ennen muuta hienosti näytelty elokuva.
Näkymät talven kohmettamasta Ruotsista kasvattavat elokuvan masentavaa tunnelmaa. Pohjoismaisten trillereiden yleisilme näyttää olevan kolea värittömyys. Kun David Fincher teki jenkkiversion Stieg Larsson -elokuvasta, hän jäljitteli ruotsalaisen filmatisoinnin harmaata maailmaa. Ei kuulosta järkevältä tehdä ruotsalaiselta näyttävä amerikkalainen elokuva. Mutta amerikkalaiset halusivat elokuvan, jossa puhutaan englantia. He halusivat myös tähden – ja saivat Daniel Craigin.
Hypnotisoija on Ruotsin valinta tavoittelemaan ei-englanninkielisen elokuvan Oscaria. Trilleri ei ole välttämättä Akatemian suosima lajityyppi. Viime vuonna palkittiin tanskalainen Susanne Bier hienosta draamaelokuvastaan Kosto. Senkin pääosassa oli sattumoisin karismaattinen Mikael Persbrandt.
Trillerinä Hypnotisoija on keskinkertainen mutta avioliittodraamana erinomainen.
Teksti: Minna Karila