Husin Järvinen Iltalehdelle: Jos koronatapaukset halutaan laskuun, edessä on maaliskuun kaltainen sulkutila

Mika Salminen kovista koronaluvuista:"Jos halutaan tapausmäärät laskuun, ei ole muita vaihtoehtoja kuin kiristää rajoituksia" 5:42
Katso koko tämän päiväinen Mika Salmisen haastattelu Suomen koronatilanteesta videolta.

Husin ylilääkäri Asko Järvinen sanoo Iltalehdelle, että mikäli Suomessa jylläävää koronan neljättä aaltoa halutaan taltuttaa, se tarkoittaisi maaliskuun kaltaiseen ”sulkutilaan” ryhtymistä.

Suomessa todettiin tänään suurin päiväkohtainen määrä koronatartuntoja sitten maaliskuun. Vaikka tartuntojen määrä on kasvanut jo jonkin aikaa, siitä huolimatta sairaaloiden potilasmäärä on pysynyt pienenä.

THL:n johtaja Mika Salminen sanoi MTV:n haastattelussa tänään, että Suomessa on käynnissä koronan neljäs aalto. Salminen uskoo, että valtioneuvosto päättää uusista rajoituksista vielä tällä viikolla. 

– Kysymysmerkki sitten on, että riittävätkö kyseiset ravintolarajoitukset vai pitäisikö tässä olla muuta. 

Rajoituksilla rajallinen teho

HUSin ylilääkäri Asko Järvisen mukaan uusien rajoitusten käyttöönotto ei ole yksiselitteinen toimenpide.

– Nykyiset rajoitukset eivät selvästikään juuri vaikuta tämän hetken epidemian kulkuun, joka pyörii tällä hetkellä pääsääntöisesti nuorissa aikuisissa Hus-alueella, mutta myös valtakunnallisesti, Järvinen kertoo Iltalehden haastattelussa.

Tällä hetkellä ainoastaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on ravintolarajoituksia.

– Ne eivät selvästikään siinä mielessä riitä, jos halutaan tautitapauksia laskea alaspäin, ja kukaan ei tiedä oikeastaan riittäisikö nuoressa ikäryhmässä se, että kesäaikaan ravintolat pantaisiin voimallisemmin kiinni.

– Se varmaan edellyttäisi samanlaisia toimenpiteitä vähintään kuin maaliskuun loppupuolella, jos haluttaisiin nykyiseen epidemiatilanteeseen vaikuttaa, Järvinen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat