Hurja salamailmiö tallentui kesken lennon – Pekka Pouta kertoo, mistä on kyse

Lentokoneen matkustajan kännykkään tallentui maanantaiyönä video jännittävästä sääilmiöstä.

Lomailijat Sanna Ylä-Lyly ja MTV Uutisten toimituspäällikkö Mona Haapsaari olivat Norwegianin myöhäisillan lennolla Nizzasta Helsinkiin, kun he huomasivat lentokoneen ikkunasta välähdyksiä. 

Lentokoneen alapuolella olevan tumman pilvimassan seassa salamoi runsaasti, ja valo kantautui matkustamoon saakka. 

Rajuilmasta huolimatta Haapsaari kertoo tunnelman olleen rauhallinen. 

– Minua ei jännittänyt, ihailin vain nöyränä luonnonilmiötä. En ole koskaan nähnyt mitään tällaista, hän kertoo.

Näyttävä, mutta... 

Vaikka videolla sää näyttää hurjalta, kyse on yleisestä pilvisalamoinnista. 

MTV Uutisten meteorologi Pekka Poudan mukaan suurin osa salamoista syntyy juuri pilvien sisällä sähkövarauksien vaihteluiden vuoksi.

Pilven yläpuolella näin ei kuitenkaan ole, ja siksi siellä olosuhteet ovat rauhallisemmat.

– Vaarallisinta on lentää ukkospilvien lomassa tai niiden alapuolella, Pouta kertoo.

Finnairin viestintäpäällikkö Kaisa Tikkasen mukaan ukkosen kohtaaminen lentäessä on melko tavallista. Lentokoneissa on säätutka, jonka avulla ukkospilvet voidaan havaita. 

Yksittäiset ukkospilvet pystytään normaalisti väistämään, mutta joskus harvoin lentäjät joutuvat lentämään ukkosrintaman läpi. Tällöin myös riski mahdolliselle salamaniskulle kasvaa, Tikkanen kertoo. 

Ei syytä pelkoon 

Ukkosella lentäessä on mahdollista, että salama voi osua lentokoneeseen. Koneet ovat kuitenkin suunniteltu kestämään iskuja, ja niiden salamasuojausta testataan huolellisesti. 

Matkustajille salamanisku näyttäytyy usein välähdyksenä ja pamauksena koneen ulkopuolella.  

Se saattaa säikäyttää, mutta ei anna aihetta huoleen, Tikkanen sanoo.  

Salaman iskettyä varmistetaan, että lentokoneen kaikki laitteet, esimerkiksi radiot toimivat normaalisti. 

Finnairin kokoisen lentoyhtiön kohdalla salama iskee koneisiin tyypillisesti kymmeniä kertoja vuodessa. 

Lue myös:

    Uusimmat