Huonoa kohtelua lääkärillä - minne voi valittaa?

Ei ole aivan tavatonta, että lääkärillä käynti ei menekään aivan putkeen. Lääkäri saattaa kohdella sinua asiattomasti, tai kenties lääkäri ei kieliongelmien takia ymmärrä sinua juuri ollenkaan.

Harva kuitenkaan tajuaa valittaa asiasta - paitsi korkeintaan kavereilleen. Lääkäriltä saadusta epäasiallisesta palvelusta voi kuitenkin valittaa myös muistutusmenettelyllä.

- Jos lääkärin palveluun ei ole tyytyväinen, silloin on parasta tehdä muistutus terveydenhuoltoyksikön vastaavalle johtajalle, toteaa Sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Päivi Kaartamo.

Valituksen voi tehdä silloin kuin potilaalla on tuntemus, että hoito tai kohtelu ei ole ollut kohdallaan.

- Tämä loukkaantumiskynnys tietysti vaihtelee ihmisestä toiseen ja valitusten käsittelijät tietävät kyllä tiettyjä kanta-asiakkaita. Mutta valta-osa valituksista on kyllä ihan asiallisia, Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen arvioi.

Sopu löytyy yleensä menettelyssä

Muistutusmenettelyä käytetään muun muassa silloin kuin kyseessä ei ole varsinainen hoitovirhe, vaan potilaan kohteluun liittyvä asia. Potilas voi esimerkiksi turvautua muistutusmenettelyyn, jos tuntee tulleensa vähätellyksi.

- Tähän muistutukseen täytyy sitten vastata säällisessä ajassa ja antaa lisäksi selostus toimenpiteistä, johon muistutus on johtanut, Ihalainen kertoo.

Muistutusmenettelyyn tyytymätön voi lain mukaan kannella vielä valvontaviranomaiselle.

- Yleensä tapauksissa on päästy sopuun, vaikka aikaa ja vaivaahan se toki vaatii, itsekin valituksia työkseen käsitellyt Ihalainen toteaa.

Valituksen tekoon Ihalainen toivoo kuitenkin pientä toleranssia, sillä niiden käsittely on työlästä ja vie resursseja muusta työstä.

- Mutta silloin kun tällaisia moitteita selvitetään, niin ne selvitetään kyllä viimeistä myöten. Eli kaikki dokumentit kaivetaan esiin ja kaikki henkilöt, jotka ovat hoitoon osallistuneet haastatellaan.

Nyrkki pöytään jo lääkärillä

Hallitusneuvos Päivi Kaartamon mukaan huonoa kohtelua lääkärin vastaanotolla kokenut voi turvautua myös muistutusmenettelyä suorempaan palautteeseen.

- Yksi vaihtoehtohan on, että antaa suoraa palautetta lääkärille ja sanoo, ettei pitänyt hoitoa asianmukaisena.

Kaartamo kaipaa potilaiden kohtelusta myös yleistä keskustelua.

- On varmaan hyvä yleisemminkin pohtia, että millainen on potilaan asema asiakkaana. Potilaat eivät ole lapsia, vaan asiakkaita terveydenhuollossa, joten se vaatii myös sellaista suhtautumista lääkäreiltä.

Lue myös:

    Uusimmat