Huonon ajokelin varoitus lähes koko maahan – "Voisi olla hyvä aika jäädä kotiin"

Liukastellen kohti talvisempaa säätä ja hiihtolomia – tässä on tuorein sääennuste 3:26
Liukastellen kohti talvisempaa säätä ja hiihtolomia – tässä on tuorein sääennuste

Ajokeli muuttuu huonoksi torstain vastaisen yön ja torstaiaamun aikana lähes koko maassa. Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeliä heikentää lumi- tai räntäsade ja eteläisessä Suomessa tiet voivat lisäksi olla sohjoisia.

Erittäin huonosta ajokelistä varoitetaan Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Näissä maakunnissa varoitukset ovat voimassa koko torstaipäivän aamuyöstä alkaen. Muissa maakunnissa varoitukset ovat voimassa aamukuudesta alkaen. Varoitukset eivät koske Ahvenanmaata, Pohjanmaata tai Lapin pohjoisosia.

Ilmatieteen laitos kertoo, että lauha ja epävakainen sää jatkuu ja torstain aikana saadaan monin paikoin lumi- ja vesisateita. Jo yön aikana runsaampi lumisadealue leviää maan etelä- ja itäosaan ja lumisade on paikoin sakeaa.

Pelastuslaitos varoittaa

Myös Keski-Uudenmaan pelastuslaitos varoittaa ajokelin heikkenevän torstaina erittäin huonoksi, kun syvä matalapaine tuo sakean lumisadealueen maan etelä- ja keskiosaan.

– Märkää lunta kertyy erityisesti maan etelä- ja itäosissa torstain ja perjantain aikana 15–20 senttimetriä, pelastuslaitos tviittaa.

Pelastuslaitos arvioi, että tilanne tulee olemaan monin paikoin erittäin haastava, koska teiden varsilla on jo ennestään kinoksia ja teillä lätäköitä.

– Täten lumitilanne katujen varsilla ja pihateillä voi olla erittäin hankala. Nyt voisi olla hyvä aika jäädä kotiin, jos se vain suinkin on mahdollista.

Lue myös:

    Uusimmat