USA 1997. Ohjaus: Roger Spottiswoode. Käsikirjoitus: Bruce Feirstein. Kuvaus: Robert Elswit. Leikkaus: Dominique Fortin, Michel Arcand. Lavastus: Allan Cameron. Musiikki: David Arnold. Tuotanto: Michael G. Wilson & Barbara Broccoli / Eon Productions. Pääosissa: Pierce Brosnan, Jonathan Pryce, Michelle Yeoh, Teri Hatcher, Judi Dench, Götz Otto, Ricky Jay, Joe Don Baker, Desmond Llewelyn. Kesto 120 min.
James Bond senkuin porskuttaa, nyt vauhdikkaammin kuin koskaan. Ohjaaja Roger Spottiswoode on istuttanut Bondin lopullisesti hollywoodilaiseen toimintamuottiin ja tuloksena on rajurytmistä meininkiä, jossa entisaikojen krumeluurinen tarinarakenne ja mielenkiintoiset tyypit ovat saaneet väistyä. Ja se on sääli. Nyt 007:stä jää mieleen vain räjähdysten kaiku ja välkyttävät verkkokalvot. Bond saa vastaansa 90-luvun vallankäyttöä. Monikansallinen mediakeisari Elliot Carver (Pryce) haluaa saada koko maailman tiedotusvälineittensä kuluttajiksi, joten hän aikoo järjetää kunnon katastrofin ja itselleen eturivin paikan. Vehkeilyllä Kiinan ja Ison-Britannian sota onkin jo viittä vailla valmis kunnes agenttimme alkaa toimia.
Edellinen Bond-elokuva Kultainen silmä petasi tietä uudenlaiselle agenttiseikkailulle, jossa ei enää ole aikaa päivälliskutsuille tai kasinopeleille. Naisetkin puhkuvat toimintaa ja James ei juuri ehdi edes hikeään pyyhkiä. Välillä tulee tosissaan ikävä syyntakeetonta aristokraattia Roger Moorea ja 70- ja 80-luvun kylmään sotaan kiedottuja kumpuilevia seikkailuja.
Eritoten kun uusimman Bond-seikkailun henkilöt ovat vain häivähdys entisajoista ja paljon heikompia kuin 90-lukulaisessa edeltäjässäänkin. Itse Bond eli Pierce Brosnan on kuitenkin hyvä. Hän on kuin ristisiitos kaikista edellisistä; niistä hyvistä ominaisuuksista. Sänkykamarissa homma on vähän väkinäistä, mutta nykyään siihen ei juuri riitä aikaakaan.
Myös M eli Judi Dench on hyvä. Huominen ei koskaan kuole viljelee edelleen uutta itseironista suhtautumista Bondin miehisyyteen. Viimeksi pidettiin saarnaa sovinismista ja nyt Bondia kehotetaan huorustamalla pumppaamaan tietoa . Toisaalta taas Q eli Desmond Llewelyn vuosikymmentolkulla palvelleena alkaa olla jo sen verran vanha vaari, että huumori alkaa katsomossakin jo vaihtua huoleen.
Ongelma piilee pahan puolen porukoissa, sillä Michelle Yeoh reippaana Bondin assistenttina jaksaa vielä pitää ruumiillisuuden palvojat hereillä. Jonathan Pryce pahojen pomona puolestaan on umpitylsä ja ja suorastaan vaisu. Hänen apurinsa Stamper (Götz Otto) on nimiensä veroinen natsimuottiin rakennettu kuutiopää ja toinen eli Teri Hatcherin naisroolikaan ei oikein säteile.
Vauhtia kuitenkin, ja tässä valossa onneksi, riittää. Ympäri maailmaa ravataan ja takaa-ajoja ja tappelunnujakoita on monituisesti. Suuria summia lahjoittaneiden yritysten autoja ja puhelimia esitellään runsain lähikuvin ja kummankin agenattimallien ylivertaiset ominaisuudet tulee monen kertaan testattua.
Bond-tuottajat voisivat tiedustella vaikka meedion välityksellä edesmenneeltä pitkäaikaiselta tuottaja Albert R. Broccolilta, mikä teki aikoinaan Bondista suositun. Se tuskin oli pelkästään ylikierroksille viety toiminta. Se on nyt viety huippuunsa, mutta tyyli on jäänyt jonnekin Aston Martinin takapenkille.
Teksti: Jari Rantala