HS: Palkansaajapuoli vaatii yhteiskuntasopimuksen siirtämistä vuodella

Useissa palkansaajia edustavissa liitoissa vaaditaan, että pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ajamaa yhteiskuntasopimusta siirretään tämän vuoden elokuulta ensi vuodelle, kertoo Helsingin Sanomat.  

Helsingin Sanomien tietojen mukaan kaikki palkansaajien keskusjärjestöt mahdollisesti esittävät maanantaina virallisen ehdotuksen neuvottelujen siirtämisestä.

Ne myös mahdollisesti esittävät ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaamisen siirtämistä vuodella, jotta palkkaratkaisu saataisiin tehtyä kesäkuun 15. päivään mennessä, kuten on työllisyys- ja kasvusopimuksessa sovittu syksyllä 2013. 

Työmarkkinoiden keskusjärjestöjohtajat tapasivat HS:n tietojen mukaan perjantai-iltana pääministeri Sipilää. Palkkaneuvotteluja on vaikeuttanut hallituksen päätös leikata ansiosidonnaista työttömyysturvaa jo vuonna 2016.  

Palkansaajat ovat tulkinneet, että näin valtio on rikkonut kolmikantaista työllisyys- ja kasvusopimusta esittämällä leikkauksia ansiosidonnaiseen päivärahaan.   

Lue myös:

    Uusimmat