HS: Lähes 100 karkotetaan rikoksen takia

Suomi on tänä vuonna päättänyt karkottaa 90 ulkomaalaista rikosten takia, kertoo Helsingin Sanomat.

Kaikkiaan karkotusehdotuksia rikoksen takia tehtiin marraskuun loppuun mennessä 123. Yhteensä tänä vuonna on lehden tietojen mukaan päätetty karkottaa 248.

Luvuissa ei ole mukana turvapaikanhakijoiden käännytyksiä. Suurin osa karkotuksista johtuu siitä, että henkilöllä ei ole oleskelulupaa. 

HS kertoo myös, että karkotusten määrä on kasvanut. Vuoteen 2009 asti Suomesta karkotettiin reilusti alle sata ihmistä vuodessa. Vuonna 2010 karkotusten määrä lähes kolminkertaistui ja on sen jälkeen ollut joka vuosi yli 200. 

Ulkomaalainen voidaan karkottaa Suomesta rikoksen takia, jos rikoksen enimmäisrangaistus on vähintään vuosi vankeutta tai hän on syyllistynyt toistuvasti rikoksiin.

Lue myös:

    Uusimmat