HS: Lääkäri Antti Heikkilälle varoitus Valviralta – antoi syöpäpotilaille ruokavaliohoitoa

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on antanut lääkäri Antti Heikkilälle kirjallisen varoituksen vaihtoehtohoidoista, kertoo Helsingin Sanomat.

Valviran mukaan Heikkilä on käyttänyt "yleisesti hyväksymättömiä ja kokemusperäisesti perustelemattomia” menettelytapoja, HS kirjoittaa. Myös potilasasiakirjamerkinnöissä on ollut puutteita.

Varoitus koskee Heikkilän antamaa hoitoa, jota hän antoi syöpäpotilaille yksityisvastaanotollaan Helsingissä.

Heikkilä on esimerkiksi väittänyt, että niin kutsutusta ketodieetistä voi olla apua syöpien hoitoon. Väitteelle ei ole kattavaa lääketieteellistä näyttöä.

Vaihtoehtohoidot eivät ole laittomia, mutta Valviran mukaan niitä ei kuitenkaan tulisi antaa lääkärin ammattinimikkeellä.

HS:n mukaan Heikkilä on itse kertonut tarjonneensa ruokavaliota muiden syöpähoitojen tukihoidoksi.

Heikkilä ei kiireeseen vedoten suostunut maanantaina Helsingin Sanomien haastatteluun. Hänen puolisonsa HS:lle toimittamassa lausunnossa sanotaan, ettei Valvira ole puuttunut Heikkilän ammatinharjoittamisoikeuksiin.

– Keneltä lääkäriltä tahansa voi löytyä huomautettavaa potilasmerkinnöistä, jos oikein tiheällä kammalla kammataan, Heikkilä sanoo HS:n saamassa lausunnossa.

Lue myös:

    Uusimmat