Hongkongissa poliisi on ottanut kiinni tunnetun demokratia-aktivistin Chow Hang-tungin, kertoo uutistoimisto AFP. Uutistoimiston toimittaja näki kiinniottotilanteen.
Chow Hang-tung kuuluu Hong Kong Alliance -ryhmän johtajiin. Ryhmä on järjestänyt kaupungissa suuria kynttiläkulkueita aina Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn muistopäivänä, jota vietetään tänään.
Hongkongin poliisi on tänä vuonna kieltänyt kokoontumisen koronavirusuhkaan vedoten.
Kiinan erityishallintoalueella on kuitenkin todettu viimeisen kuukauden aikana päivittäin vain muutamia uusia korontartuntoja. AFP:n mukaan todettujen tapausten tartuntaketjut on pystytty jäljittämään.
Viime vuonna Kiina ajoi Hongkongissa läpi niin kutsutun kansallisen turvallisuuden lain, jonka nojalla suuri osa toisinajattelusta ja Kiinan vallan vastustamisesta on kriminalisoitu. Sen jälkeen jo kymmeniä aktivisteja vastaan on nostettu syytteitä ja heitä on tuomittu vankilaan.
Kulkue peruttiin myös viime vuonna
AFP:n poliisilähteen mukaan Chow otettiin kiinni laittomien julkisten kokoontumisten edistämiseen liittyvän pykälän nojalla.
Hong Kong Alliance oli ilmoittanut poliisin kiellon jälkeen, että kynttiläkulkuetta ei järjestetä. Asianajajana työskentelevä Chow olikin kuitenkin kertonut haastatteluissa, että hän suunnitteli menevänsä yksin Victoria-puistoon, jonne kulkueen on ollut tapana kokoontua.
