Hongkongissa järeästi varustautunut poliisi hajotti mielenosoituksia pippurikaasulla ja pidätti satoja, jotka protestoivat lakia kansallislaulun pilkkaamisesta

Kiina tiivistää otetta Hongkongista 1:56
Kiina tiukentaa otettaan Hongkongista – katso uutisvideolta, mistä turvallisuuslaissa ja mielenosoituksissa on kyse

Hongkongissa poliisi pidätti keskiviikkona satoja ihmistä ja ampui pippurikuulilla mielenosoittajia, jotka protestoivat iltapäivällä käsiteltyä kiistanalaista lakiehdotusta.

Enimmäkseen pieniksi jääneillä mielenosoituksilla vastustettiin lakiehdotusta, joka tekisi Kiinan kansallislaulun pilkkaamisesta laitonta. Poliisi kertoi pidättäneensä yli 300 ihmistä enimmäkseen laittomasta kokoontumisesta epäiltynä.

Kuvien perusteella monet kiinni otetuista ovat teini-ikäisiä.

Poliisi kertoi myös löytäneensä suorittamissaan etsinnöissään joitakin polttopulloja sekä muita laittomia esineitä, kuten kaasunaamareita, vasaroita ja pihtejä.

Koronarajoitukset kieltävät yli kahdeksan ihmisen kokoontumiset 

Poliisi oli varustautunut mielenosoituksiin järeästi ja pystyttänyt muun muassa vesitäytteisiä esteitä lainsäädäntövaliokunnan rakennuksen ympärille.

Lisäksi poliisi suoritti kaupungissa lukuisia pysäytys- ja etsintäoperaatioita, joiden tarkoitus oli estää joukkokokoontumisia.

– Tämä on tosiasiassa kuin ulkonaliikkumiskielto, demokratia-aktivisti Nathan Law kommentoi.

– Mielestäni hallituksen täytyy ymmärtää, miksi ihmiset ovat todella vihaisia.

– Kuten voi nähdä, poliiseja on joka kulmalla, tämä on kuin poikkeustila, kertoi puolestaan lempinimen Bean antanut nainen sen jälkeen, kun hän oli joutunut etsinnän kohteeksi.

Poliisi kertoi tiedotteessa "kunnioittavansa asukkaiden oikeutta ilmaista näkemyksensä rauhanomaisesti, mutta se täytyy tehdä laillisesti". Poliisin mukaan mielenosoittajat olivat muun muassa tukkineet teitä.

Koronaviruksen vuoksi yli kahdeksan ihmisen kokoontumiset Hongkongissa on tällä hetkellä kielletty

"Rajoittaisi sanan- ja ilmaisunvapautta"

Protestoidun lakiehdotuksen mukaan kansallislaulun pilkkaamisesta voisi joutua vankilaan jopa kolmeksi vuodeksi.

Buuaaminen kansallislaululle on yleistä Hongkongissa, etenkin jalkapallofanien keskuudessa. Lakiesitystä on määrä käsitellä kertaalleen vielä ensi viikolla, minkä jälkeen se voisi astua voimaan.

Aktivistien mukaan toteutuessaan laki rajoittaisi sanan- ja ilmaisunvapautta. 

Viikonloppuna osoitettiin mieltä turvallisuuslakia vastaan 

 Viikonloppuna poliisi hajotti Hongkongissa väkivaltaisesti tuhansien demokratia-aktivistien mielenosoituksen käyttäen muun muassa kyynelkaasua ja vesitykkejä. 

Mielenosoitusten taustalla oli viime perjantaina alkanut Kiinan kansankongressin niin kutsuttu kaksoiskokous, jossa on määrä torstaina äänestää kuohuntaa aiheuttaneesta Hongkongin turvallisuuslaista.

Lakiesitys kieltäisi muun muassa vallankumouksellisen liikehdinnän, ulkomaisen vaikuttamisen ja terrorismin erityishallintoalueella. Mielenosoittajat pelkäävät lain romuttavan Hongkongin demokratian.

Lue myös:

    Uusimmat