Holkeri: Kyynisyys pilkahtaa nykymaailmaa katsoessa

- Toivotan hyvää joulukuuta, ja Oskarille onnea. Yritetään tehdä tästä maasta taas pikkaisen parempi.

Näillä sanoilla avasi silloinen pääministeri Harri Holkeri historian ensimmäisen Huomenta Suomi -lähetyksen 1.12.1989. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Holkerin ajatuksissa on talvisota.

- 70 vuotta sitten Suomeen hyökättiin, Suomi puolustautui, urheasti omaa maataan puolustaen, sanoo Huomenta Suomen juhlalähetyksessä vieraillut valtioneuvos Holkeri.

Holkeri sanoo, että 90-luvun alussa kukaan ei tiennyt mitä tuleman pitää.

- Kenelläkään ei todellakaan ollut kiikareita tulevaisuuteen. Jos ajattelemme esimerkiksi Berliinin muurin sortumista, niin vain kaksi viikkoa aikaisemmin arvovaltaiset poliitikot vannoivat jakauman nimiin. Kahden viikon päästä koko maailma oli kääntynyt toisenlaiseksi.

Nykymaailmaa katsoessa Holkeri huomaa usein itsessään pilkahtavan kyynisyyden.

- Homo Sapiens -nimi on kyllä mennyt vikaan. Ei tämä mikään viisas ihminen ole, tämä on itsekäs ihminen. Itsekkyys menee aina hyvien pyrkimysten edelle. Yhteiseen hyvän pyrkimykset menevät aina toiselle sijalle. En voi luvata, että maan päälle tulee sellainen ihminen, joka kunnialla kantaisi Homo Sapiens -nimeä.

"Naisjohtajien pitikin jo tulla"

Toinen valtioneuvos, Riitta Uosukainen, on seurannut mediassa myllertäneitä lautakasa-, vaaliraha- ja muita politiikan juttuja surullisin silmin.

- Asian voi toki kääntää parhainkin päin, eli nyt on parannuksen paikka. Korostan sitä, että eduskuntatalossa tehdään vakavaa, tärkeää työtä. Asiat pitäisi selvittää ja lähteä eteenpäin puhtaalta pöydältä.

Uosukainen, Tarja Halonen sekä Elisabeth Rehn ovat olleet uraauurtavia naisia poliittisessa maailmassa.

- Kyseessä on ollut ilman muuta ajan tuoma hetki, mutta tosiasia on, että tämän pitikin jo tulla. Meillä oli maailman ensimmäiset naiskansanedustajat.

Holkeri muistuttaa, että Suomen Helvi Sipilä oli ensimmäinen alipääsihteeri YK:ssa.

Valtioneuvos Riitta Uosukaisella ja valtioneuvos Harri Holkerilla on pitkä perspektiivi Suomen politiikkaan. (Huomenta Suomi 1.12.2009)

Lue myös:

    Uusimmat