Hoitajaliitto SuPerin puheenjohtajaksi ehdolla neljä naista

Lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin nykyinen puheenjohtaja Juhani Palomäki jää eläkkeelle kesällä. Hänen seuraajakseen on ehdolla neljä naista.

– On neljä hyvää ehdokasta. Ammattitaito tulee ratkaisemaan, kommentoi Palomäki sitä, millä perusteella jäsenistö tulee valinnan tekemään.

Juhani Palomäki on itse taustaltaan keskustalainen, mutta ei usko puoluepolitiikan vaikuttavan keskeisesti uuden puheenjohtajan valintaan.

– Poliitikot ovat tärkeitä ihmisiä, joihin vaikutetaan, mutta järjestön sisällä ei politikoida, sanoo Palomäki itse pitäneensä ohjenuoranaan johtaessaan järjestöä 12 vuotta.

Puheenjohtaja Juhani Palomäki kommentoi puheenjohtajavalintaa aamulla vieraillessaan MTV:n Huomenta Suomen Torstaikabinetissa.

Paluu naisjohtoon?

Lähi- ja perushoitajia edustava SuPer on naisvaltainen liitto. Myös Juhani Palomäen edeltäjä järjestön puheenjohtajana oli nainen.

SuPerin puheejohtajuutta ensi kesänä tavoitteleekin taas neljä naista. He ovat vantaalainen lähihoitaja, kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, HUS:n valtuutettu ja HUSLABin johtokunnan varapuheenjohtaja Mari Niemi-Saari, Helsinkiläinen apuhoitaja, SuPerin hallituksen jäsen ja pääluottamusmies Silja Paavola, mikkeliläinen apuhoitaja, SuPerin edustajiston puheenjohtaja, pääluottamusmies ja ammattiosaston puheenjohtaja Tiia Rautpalo, porilainen apuhoitaja, SuPerin varapuheenjohtaja ja pääluottamusmies Henna Tuomikoski.

Uusi puheenjohtaja valitaan SuPerin liittokokouksessa kesäkuun 6. päivänä.

Liittoyhteistyö paranee

Puheenjohtaja Juhani Palomäki uskoo, että yhteistyö toisen hoitoalan ammattiliiton Tehyn kanssa paranee niin paljon, että mahdollisesti jo seuraavissa palkkaneuvotteluissa Tehy palaa tavalla tai toisella yhteiseen kuntasopimus-neuvottelupöytään. Tehy haluaisi neuvotteluoikeuden omaan sopimukseen.

– Luulen, että lähivuosina, ennen kuin seuraava neuvottelukierros alkaa, niin katsellaa, että millä tavalla hoidetaan ja pystytään varmaan hoitamaan tämä asia. Ainakin toivoisin, että kun molemmat edustavat hoitoalaa, niin tietenkin siinä olisi hyvä tehdä yhteistyötä, sanoo Palomäki.

Eläköitymistään 62-vuotias Juhani Palomäki kommentoi lyhyesti.

– Mukava asia.

Lue myös:

    Uusimmat