Hirvonen: Yritetään roikkua MM-taistossa mukana

Mikko Hirvonen.
Mikko Hirvonen.Citroen
Julkaistu 29.04.2012 23:06(Päivitetty 29.04.2012 23:08)

Kilvanajo Argentiinan MM-rallissa loppui oikeastaan jo lauantaina, vaikka ohjelmaan oli merkitty ajopäivä myös sunnuntaille.

Citroenin tallipäällikkö Yves Matton käski kuljettajiaan lopettamaan keskinäisen taistelun kisan voitosta lauantaina. Se latisti kilpailun päätöspäivänä ja murskasi Mikko Hirvosen haaveen Argentiinan rallin ykköstilasta.

Citroenin ja Mattonin suunnitelma onnistui lopulta täydellisesti, kun Citroen-kuljettajat ottivat Sebastien Loebin johdolla kaksoisvoiton. Hirvosen osaksi jäi Loebin selustan varmistaminen kakkossijalla. Loebille voitto oli uran 70:s MM-sarjassa.

Tallimääräyksestä voidaan olla montaa mieltä, mutta Mattonin mahtikäsky ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen laatuaan moottoriurheilussa. Hirvonen teki nöyrästi työtä käskettyä, vaikka hän olisikin kernaasti ratkaissut voiton mies miestä vastaan -taistelussa.

Toisaalta Hirvonen tiesi jo Citroenille siirtyessään, että kahdeksankertaisen maailmanmestarin Loebin tallitoverina tarjolla on kakkosmiehen rooli. Hirvonen voi toki lohduttautua sillä, että hän kuuluu nykyrallissa niihin harvoihin ammattilaisiin, jotka saavat työstään kelpo korvauksen.

Silti voitto Argentiinassa olisi ollut Hirvoselle erityisen tärkeä, sillä hän menetti voiton edellisessä kilpailussa hylkäyksen takia. Nyt Loeb kasvatti johtoaan MM-sarjan keulapaikalla entisestään.

- Katsotaan nyt. Yritetään roikkua MM-taistossa mukana, Hirvonen totesi ralliradiolle.