Rallin MM-sarjassa juhlitaan sunnuntaina suomalaista voittajaa ensi kertaa sitten viime syksyn Japanin rallin, jos Sardinian MM-rallin kärkikaksikko Jari-Matti Latvala ja Mikko Hirvonen selvittää kisan päätösetapin ongelmitta.
Kumpi rallin voittaa, riippuu monista asioista. Latvala johtaa kisaa 9,9 sekunnilla ennen Hirvosta. Latvala on kuitenkin MM-sarjassa seitsemäntenä 41 pistettä sarjaa johtavasta Sebastien Loebista, joten tallille Hirvosen voitto voisi olla mieluisampi. Voitto nostaisi Hirvosen MM-sarjassa toiseksi ja kaventaisi hänen nykyistä 20 pisteen eroaan Loebiin.
- Toivon, että saadaan ajaa kilpaa maaliin asti. Hommasta menee vähän maku, jos jomman kumman pitää hiljentää, Hirvonen totesi mahdollisista tallimääräyksistä.
Samaa toivoi Latvala.
- Ainakaan vielä ei ole tallin puolelta sanottu mitään. Itse tosin toivoin, että eroa Mikkoon olisi ollut parikymmentä sekuntia. 10 sekuntia on aika vähän, kun olen sunnuntaina ensimmäisenä autona tiellä, Latvala totesi.
Hirvonen ajoi lauantaina kaksi pohja-aikaa. Etapin viimeistä edellisellä ek:lla turbo-ongelmien takia minuutteja kärkeen jäänyt Citroenin Dani Sordo voitti yhden.
- Nyt ajossa oli ihan eri meininki kuin perjantaina. Silloin vähän katseltiin (Loebin vauhtia), ja oli tarkoitus taktikoida, mutta se meni pieleen. Nyt mentiin niin kuin kovaa päästiin koko ajan, Hirvonen tuumi.
(MTV3-STT)