Hirvionnettomuuksien vaara suurimmillaan

Hirvionnettomuuksien vaara on liikkuvan poliisin mukaan juuri nyt suurimmillaan. Poliisi haluaa muistuttaa tiellä liikkujia hirvivaarasta.

Hirviä on liikkunut partioiden havaintojen mukaan runsaasti teillä. Hirvien aktiiviseen liikkumiseen vaikuttaa ns. ylivuotisten vasojen vieroittuminen emistään juuri keväällä. Samaan aikaan hirvet siirtyvät talviruokailualueilta kesälaitumille.

Hirvikolareissa menetetään vuosittain lukuisia ihmishenkiä, satoja ihmisiä loukkaantuu eriasteisesti ja aineelliset vahingot ovat mittavia. Liikkuva poliisi kehottaa tiellä liikkujia huomioimaan vakavasti hirvivaara-alueet. Hirvet liikkuvat enimmäkseen iltahämärässä.

Rannikko pohjoisessa paha vaara-alue

Esimerkiksi Oulun läänin rannikon tiestöä rasittaa erityisesti se, että hirvien parhaat kesäruokailualueet ovat meren rannikolla, kertoo ylikonstaapeli Jyrki Haapala liikkuvasta poliisista Oulusta. Hän kehottaakin autoilijoita sovittamaan ajonopeudet alhaisiksi erityisesti rannikolla.

Oulun riistanhoitopiirin alueella on laskennan mukaan tällä haavaa noin 12500 hirveä. Ennen syksyn metsästyskautta hirvikanta kasvaa uusien vasojen ansiosta. Syksyllä alueen hirvikannan arvellaan olevan lähes 17000.

Oulun riistanhoitopiirin alueelle myönnetään ensi syksynä 5000-6000 kaatolupaa. Tämä on poliisin mukaan liian vähän. Käytännössä tämänsuuruinen verotus ei vähennä hirvikantaa nykyisestä määrästä juuri mihinkään, poliisi arvioi.

Myös peuroista vaaraa

Etelä-Hämeen riistanhoitopiiri tahtoo varoittaa myös alueellaan liikkuvista valkohäntäpeuroista, joita on vältettävä yhtälailla kuin hirviä.

-Alueella, joilla peuroja tiedetään runsaasti esiintyvän, on varsinkin hämärissä ajettava maltillisesti. Nopealiikkeiset peurat saattavat ilmestyä auton eteen kuin tyhjästä, varoittaa riistapäällikkö Jyri Rauhala.

-Kannattaa myös muistaa, että yhden eläimen perässä voi tielle tupsahtaa toisiakin.

Peurojen kanta on tihein riistanhoitopiirin läntisissä osissa eli Lounais-Hämeen alueella. Hirvieläinten lisäksi myös karhujen voi odottaa liikkuvan tavallista enemmän kiima-ajan lähestyessä. Eläimiä havaittaessa on mahdollisuuksien mukaan väistettävä takaa, jollei ehdi jarruttaa. Nopeuden alentaminen hämärän aikana antaa autoilijalle reagointiaikaa kohtaamistilanteessa. Jos törmäys hirven tai peuran kanssa tapahtuu, on asiasta ilmoitettava mahdollisimman pian poliisille.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat