Suomi 2011. Ohjaus: Sakari Kirjavainen. Käsikirjoitus: Esko Salervo. Kuvaus: Petri Rossi. Leikkaus: Jukka Nykänen. Musiikki: Timo Hietala. Tuotanto: Petri Rossi, Alf Hemming, Joonas Berghäll. Pääosissa: Joonas Saartamo, Lauri Tilkanen, Ilkka Heiskanen, Joanna Haartti. Kesto: 112 min.
Suomi järjesti toisessa maailmansodassa ainoana maana kaatuneet sotilaansa kotimultiin haudattavaksi, kaikkiaan heitä oli noin 83 000. Sakari Kirjavaisen ohjaaman Hiljaisuuden tapahtumapaikka on rintaman takana sijaitseva kaatuneiden evakuoimiskeskus, jonne kuolleet sotilaat kootaan ja jossa heidät siistitään kotiin lähettämistä varten.
Elokuvassa eletään jatkosodan viimeistä kevättalvea. Keskusta hoitavat neljä miestä ja kolme naista. Tarinan päähenkilö on älyltään hieman hidas, sydämeltään kultainen Eino (Joonas Saartamo), jonka vaarallisena tehtävänä on hakea kaatuneita etulinjasta.
Yksinkertainen Eino on lähtenyt sotaan pää täynnä suuria ihanteita ja kuvitelmia. Kaatuneiden keskuksen todellisuus osoittautuu henkisesti ja fyysisesti uuvuttavaksi ja sen ihmissuhdekuviot hankaliksi. Keskus on täynnä outoa väkeä, joista jokaisella on omat keinonsa selvitä raskaasta arjesta.
Einolle läheisin on hänen ystävänsä Antti (Lauri Tilkanen), lottia härnäävä renttu, joka panee Einon hoitamaan omat hommansa ja joka käy ahkerasti kiellettyä pimeää kauppaa. Entinen lääketieteen ylioppilas Korpikangas (Ilkka Heiskanen) taas puhuu kuolleiden kanssa ja elää omassa henkien ja näkyjen täyttämässä maailmassaan, unen ja toden rajamailla. Eino vaalii Antin isälle antamaansa lupausta pitää poika hengissä ja erossa vaikeuksista. Tuon lupauksen taakka on raskas.
Vaikka taistelua seuraa syvä hiljaisuus, elokuvan ääniraita ei ole hiljaisimpinakaan hetkinä mykkä. Harras, raskas ja väsynyt mieliala tulee hienosti esiin äänisuunnittelussa ja Timo Hietalan tyylikkäässä, mahtipontisuutta kaihtavassa musiikissa.
Näyttelijätyö on suurenmoista. Joonas Saartamon Eino on vartalon pientä ryhdittömyyttä ja puheen rytmitystä myöten tarkka ja taitava suoritus. Ilkka Heiskanen kuolleiden maailmaan eksyneenä Korpikankaana tekee ehkä huimimman roolinsa sortumatta ylinäyttelemiseen. Niin käsikirjoituksessa, äänimaailmassa kuin näyttelemisessäkin väistetään taidokkaasti melodramaattinen tunteiden ja kyynelten vyörytys – ja samanaikaisesti elokuva on äärimmäisen koskettava. Tällaisen tasapainon löytäminen ei ole helppoa.
Sakari Kirjavainen on toiminut muun muassa Åke Lindmanin leikkaajana ja oikeana kätenä. Hän ohjasi myös loppuun Lindmanin viimeisen elokuvan Tali-Ihantalan Lindmanin terveyden alkaessa pettää.
Hiljaisuus on elokuvavuoden komeimpia elokuvia, jolle toivoisi Rukajärven tien kaltaista yleisömenestystä. Nuorisolle, tuolle elokuvien suurimmalle kuluttajaryhmälle, siinä tosin saattaa olla liian vähän toimintaa ja kerronnan tempokin turhan verkkainen. Elokuvassa sota tarjoaa lähinnä näyttämön koskettaville henkilötarinoille ja yhteisössä vallitsevalle mystiselle tunnelmalle. Hiljaisuus lähtee levitykseen 30 kopion voimin. Toivottavasti se ei huku hiljaisuuteen.
Teksti: Minna Karila