Helsingin IFK kukisti JYP:n jääkiekon SM-liigassa Jyväskylässä 3-1. JYP oli pehmeä, HIFK kuuma ja helsinkiläiset korjasi pisteet 3-1 (0-1, 2-0, 1-0), vaikka istui lähes koko ensimmäisen erän jäähyllä. Kolmannessakin erässä HIFK kävi ylikierroksilla ja kulutti jäähypenkkiä ahkerasti, mutta JYP ei saanut terävyyttä otteisiinsa edes viidellä kolmea vastaan pelatessaan.
Helsinkiläisten valmentaja Hannu Aravirta ihmetteli omiensa jäähyherkkyyttä. -Ennen ottelua painotin nimenomaan sitä, että emme ota tyhmiä jäähyjä. Katsoimme jopa filmiltä muutamia tällaisia tilanteita. Pelaajat eivät ilmeisesti kuulleet lainkaan sanaa ei. He kuulivat vain sanan jäähyjä, Aravirta tuumi.
JYP:n valmentaja Matti Alatalo yritti toimia unilukkarina, mutta ei onnistunut tehtävässään. -Meiltä puuttui täysin se terävyys, jolla tällaiset pelit voitetaan. Osa pelaajista oli unessa. En ole lainkaan tyytyväinen joukkueen esitykseen, Alatalo murisi.
Ottelun kaikki maalit tehtiin erikoistilanteista. JYP:n ainokaisen viimeisteli viidellä kolmea vastaan Jaakko Uhlbäck. Hannu Pikkarainen iski pelin tasoihin siirretyn rangaistuksen aikaan. Voittomaalin laukoi Joonas Vihko kahden miehen ylivoimalla toisen erän loppuhetkillä. Kimmo Kuhdan osuma 3-1 tuli viidellä neljää vastaan.
HIFK:n maalivahti Jan Lundell torjui taidokkaasti ja onnekkaasti. JYP:n veskari Tommi Nikkilä oli epävarmempi kuin Lundell. Erityisen paljon kohennusta olisi kaivannut Nikkilän mailapeli.
JYP-HIFK 1-3 (1-0, 0-2, 0-1)
1. erä: 11.53 Jaakko Uhlbäck (Jari Korhonen-Ilari Filppula) 1-0 yv.
Jäähyt: 2.39 Jyri Marttinen J 2 min, 4.47 Kim Hirschovits H 2 min, 6.52 Marek Zidlicky H 2 min, 9.26 Janne Hauhtonen J 2 min, 11.16 Jarkko Ruutu H 2 min, 11.16 Hannu Pikkarainen H 2 min, 12.39 Miika Huczkowski J 2 min, 13.10 Zidlicky H 2 min, 16.04 Lasse Pirjetä H 2 min.
2. erä: JYP aikalisä 28.07, 30.25 Pikkarainen (Brett Harkins-Kimmo Kuhta) 1-1 sr, 38.51 Joonas Vihko (Jere Karalahti) 1-2 yv.
Jäähyt: 26.15 Duvie Westcott J 2 min, 27.54 Pirjetä H 2 min, 35.54 Kuhta H 10 min, 35.54 Pikkarainen H 2 min, 38.29 Carlo Grünn J 2 min, 38.40 Huczkowski J 2 min.
3. erä: HIFK aikalisä 54.48, 57.59 Kuhta (Arttu Luttinen-Harkins) 1-3 yv.
Jäähyt: 43.03 Juha Fagerstedt H 2 min, 43.53 Ruutu H 2 min, 43.53 Westcott J 2 min, 50.18 Toni Häppölä H 2 min, 51.11 Pirjetä H 2 min, 51.36 Kuhta H 2 min, 57.07 Westcott J 2 min.
Jäähyt yht:
JYP 8x2 min = 16 min,
HIFK 13x2 min ja Kuhta 10 min = 36 min.
Torjunnat:
Tommi Nikkilä J 5+10+5=20 (pois 58.36-60.00),
Jan Lundell H 12+11+10=33.
Tuomarit: Tero Toivola (Antti Hämäläinen ja Janne Tikkanen). Yleisöä 3735.
(MTV3-STT)