HIFK ja Jokerit kohtaavat tänään kolmannen kerran kuluvalla kaudella toisensa. Kaksi edellistä ottelua ovat päättyneet niukasti Jokereiden eduksi.
Syksyn avauskierroksella maaleja nähtiin vain kolme kappaletta, joista yksi kirjattiin kotijoukkueena toimineelle HIFK:lle ja kaksi vierailija Jokereille. HIFK:n ainut onnistuja oli tuolloin Mikko Kurvinen, kun taas Jokereiden maalit merkittiin Kari Martikaiselle ja Tomek Valtoselle.
Viime perjantaina maaliverkot olivat jo huomattavasti kovemmilla, sillä Jokereiden voittonumerot olivat Pasilassa lukemat 4-3. Maaleja siis nähtiin varsin kohtuullinen määrä, mutta yksikään pelaaja ei yltänyt yhtä tehopistettä parempaan saaliiseen. Ottelun parhaana pelaajana palkittiinkin yli 30 torjuntaa tehnyt Tim Thomas. Helpolla ei Jokereiden voitto irronnut, sillä Thomasin virkaveli Jan Lundellille kirjattiin vain 14 torjuntaa.
Thomas on ollut alkukaudesta liigan ehdotonta aatelia, sillä hänen torjuntaprosenttinsa on huikea 94,66. Mukaan mahtuu viisi nollapeliä, joista viimeisimmästä on tosin aikaa jo seitsemän pelin verran. HIFK:n vahdeista Dave Stathosin torjuntaprosentti on piirun alle 93 ja Lundellin 90,99. HIFK:n maalivahdeista kumpikaan ei ole vielä nollapeliin yltänyt.
Helsinkiläisjoukkueiden kuntopuntareita tarkasteltaessa on Jokerit hieman niskan päällä. Narripaidat ovat saaneet pisteitä seitsemästä ottelusta peräkkäin ja täyden kolme pisteen pelejä näistä on neljä. HIFK:lla on takanaan tappiot TPS:lle ja juuri Jokereille, joten tähtirintojen 24 pistettä eivät ole hetkeen aikaan saaneet lisäystä. Tuolla pistemäärällä HIFK on liigassa sijalla kuusi, kun taas Jokerit on liigakakkosena 35 pisteellään.
HIFK:n ongelma on ollut maalien teko, sillä joukkue on koko liigan neljänneksi huonoin viimeistelijä. Takana ovat vain Blues, Pelicans ja SaiPa. Timo Pärssisen loukkaantumisella ei kaikkea voi selittää, sillä vastuuta kaivataan muiltakin. HIFK on osunut maalitolppien väliin 39 kertaa, kun tämän illan vastustaja Jokerit on ampunut kahdeksan häkkiä enemmän.
Teksti: Jukka Malm
(MTV3)