"Hengitettävällä Viagralla" lupaavia tuloksia

Brittiläinen lääkefirma Vectura kertoo jo toisen kuluttajatestinsä nopeavaikutteisesta, inhalaattorilla käytettävästä erektiolääkkeestä antaneen lupaavia tuloksia. Plasebokontrolloituun kaksoissokkotutkimukseen on osallistunut noin 600 miestä, ja uuden lääkkeen on todettu tuovan tuloksia nopeasti ja ilman sivuoireita.

"Erityisen lupaavaa on, että inhalaattorin kautta sisäänhengitettävä erektiolääke on toiminut hyvin ja saanut aikaan nopeat, spontaanit reaktiot jo kahdessa erillisessä kliinisessä testissä" toteaa Alan Riley, hankkeen päätutkija.

Vectura etsii parhaillaan yhteistyökumppaneita kolmannen vaiheen tutkimuksiin ja lääkkeen tuomiseen markkinoille. Yhteydenottojen ja lupaavien testitulosten valossa asiantuntijat uskovat sopimusten syntyvän jo ensi vuoden aikana.

Vecturan osakkeet nousivat Lontoon pörssissä, kun yhtiö julkaisi uudet testitulokset 24.4.2007. Erektiohäiriöistä kärsii yli 50 miljoonaa miestä Yhdysvalloissa ja Euroopan Unionin alueella. Yhtiössä uskotaan uuden nopeavaikutteisen erektiolääkkeen kasvattavan alan markkinoita yli kuuteen miljardiin dollariin vuoteen 2012 mennessä.

Erektiohäiriöksi määritellään jatkuva tai säännöllisesti toistuva seksuaalinen toimintahäiriö, jossa yhdynnän onnistumisen kannalta riittävän voimakasta tai pysyvää siittimen erektiota ei muodostu.

Lue myös:

    Uusimmat