Helsingissä vietetty Japanin tärkeintä juhlaa upean kukkaloiston keskellä

Helsingin Roihuvuoressa on vietetty tänään Japanin vuoden tärkeintä juhlaa hanamia. 

Avoimessa puistotapahtumassa järjestettiin japanilaisen kulttuurin ohjelmaa sekä ihasteltiin kukkivia kirsikkapuita, joita kasvaa Roihuvuoden kirsikkapuistossa ja japanilaistyylisessä puutarhassa Roihuvuori-seuran mukaan yhteensä noin 350.

Seura järjestää tapahtuman yhteistyössä muun muassa Helsingin kaupungin ja Suomessa toimivien japanilaisen kulttuurin yhdistysten kanssa.

Hanami-juhlaa vietetään kirsikkapuiden aloittaessa kukintansa, joten juhlan ajankohta vaihtelee vuosittain esimerkiksi kevään sääolosuhteiden mukaan. Roihuvuori-seuran mukaan Helsingissä kukinta ajoittuu yleensä toukokuun toiselle tai kolmannelle viikolle.

Roihuvuoren hanami-juhlaa on vietetty virallisesti vuodesta 2008 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat