Helsingin poliisille valtava 10 000 viestin tulva nuorilta väkivaltauutisoinnin jälkeen – näin he suhtautuvat uutisointiin
Poliisi on saanut paljon yhteydenottoja nuorilta eilen virinneestä keskustelusta liittyen Helsingissä tapahtuvaan nuorisorikollisuuteen. Keskustelu alkoi Helsingin Sanomien artikkelista, jossa kerrottiin yli sadasta mahdollisesti vaarallisesta nuoresta.
Ylikomisario Jari Taponen Helsingin poliisista kertoo, että poliisi on artikkelin julkaisun jälkeen saanut jopa 10 000 yhteydenottoa nuorilta muun muassa Snapchatissa.
– Nuoret ovat suhtautuneet keskusteluun vaihtelevasti. Osa on hieman naureskelleet aikuisille, koska nuoret kokevat, etteivät aikuiset tiedä mistä puhutaan. Osa on puolestaan aidosti huolissaan tästä uutisoinnista.
Moni kokee uutisoinnin syyllistäväksi
Poliisin tiedotteessa kerrottiin, että suurin osa tästä 100–150 nuoren vaarallisesta joukosta on ulkomaalaistaustaisia.
Sosiaalisessa mediassa keskustellaankin nyt kiivaasti siitä, syyllistääkö uutisointi nuorisorikollisuudesta nuoria liikaa.
– Kyllä moni nuori kokee uutisoinnin syyllistäväksi. Nuorista uutisoidessa paras tapa käsitellä asiaa ei ole maalata uhkakuvia.
Nuorten väkivaltarikokset laskussa
Tilastoista paljastuu, että 15-17 vuotiaiden tekemien väkivaltarikosten kokonaismäärä Suomessa on laskenut jopa 70 prosentilla vuodesta 2011 lähtien.
Sen sijaan nuorten tekemien henkirikosepäilyjen määrä on noussut. Lokakuussa poliisi on kirjannut neljä epäilyä taposta, seitsemän tapon yrityksestä ja yhden murhan yrityksestä.
Taposen mukaan kyseessä on sen verran pienet lukemat, että niitä voi pitää sattumana.
– Vakavat rikokset kasautuvat yleensä pienelle porukalle. En osaa sanoa, onko näille lukemille jotain yhteistä syytä.
Katso koko ylikomisario Jari Taposen haastattelu ylläolevalta videolta!
Myös komisario Katja Nissinen Helsingin poliisista muistutti eilen, että tämä reilun sadan nuoren joukko ei liiku yhtenä massana, vaan on levittäytynyt ympäri Helsinkiä. Hän painotti myös, että suurin osa julkisilla paikoilla aikaa viettävistä nuorista on ihan tavallisia ja hyvin käyttäytyviä.
Katso koko Nissisen haastattelu alta!
Uusimmat
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
Lataa lisää